Julkaisut

Lenita Toivakka - Kuva Paula Myöhänen 2014

Kuka olisi uskonut, että sekametelihallitus pystyy tähän?

Tänään eduskunnan täysistunnossa käytiin keskustelua valtiontalouden kehyksistä vuosille 2014-2017. Hallituksen sopimat kehykset ovat panostus kasvun ja uusien työpaikkojenen luomiseen. Rima asetettiin korkealle ja hallitus teki sen mitä pitikin. 

-hallitus poistaa kasvun ja työllistämisen esteitä tekemällä merkittävän verouudistuksen

- pudottaa yhteisöveroa kuudella peosenttiyksiköllä ja parantaa suomalaisten yritysten kilpailukykyä

- sopeuttaa valtiontalouttaa reilusti yli viidellä miljardilla eurolla siten, että valtion velkaantuminen taitetaan laskuun

-vie eteenpäin historian suurinta julkishallinnon uudistusta, eli kunta-ja sote-uudistusta - jota moni hallitus on yrittänyt aina 60-luvulta lähtien.

Kehyspäätös on tasapainoinen kokonaisuus. Päätöksen merkittävin uudistus on työllistävä verouudistus - viesti yrityksille on selvä: Nyt kannattaa kasvaa!

Minulla oli kunnia pitää eduskuntaryhmämme puheenvuoro. Puhe kokonaisuudessaan luettavissa tästä.

  • 09.04.2013

Julkaisu arkisto