Julkaisut

Lenita Toivakka - Kuva Paula Myöhänen 2014

Tytöille oikeuksia - keskustelua kehityspolitiikasta

Kehitysyhteistyöltä on syytä vaatia tuloksia. Kumppanuus ja kannustavuus ovat tärkeitä välineitä myös onnistuneen kehitysyhteistyön rakentamisessa.Tänään eduskunnassa keskustellaan ensimmäisestä kehityspoliittisesta selonteosta. En päässyt mukaan keskusteluun, mutta olisin käyttänyt puheenvuoron näkökulmasta, jota olen usein tuonut esille aiemminkin:

Kokoomusnaisten puheenjohtaja, kansanedustaja Lenita Toivakan mukaan tyttöjen koulunkäyntiin panostaminen on parasta kehitysyhteistyötä. Toivakka muistuttaa, että tyttöjen koulutuksen on jo pitkään tiedetty olevan keskeisessä asemassa hyvinvoinnin lisäämisessä, köyhyyden torjumisessa ja väestönkasvun hillitsemisessä. Lapsiavioliitot ja seksuaalinen väkivalta estävät tai katkaisevat usein tyttöjen koulutien.

”Mitä koulutetumpia tytöt ovat, sitä myöhemmin he yleensä solmivat avioliiton ja sitä vähemmän hankkivat lapsia. Koulutus lisää naisten mahdollisuuksia päättää itse omasta elämästään,” Toivakka sanoo.

Toivakka muistuttaa, että nuorille tytöille perheen perustaminen on hengenvaarallista. Mitä nuorempi tyttö on, sitä vaarallisempaa se on. Synnytykseen ja raskauteen liittyvät komplikaatiot ovat yhä yleisin tyttöjen kuolinsyy kehitysmaissa. Toivakan mukaan myös seksuaalinen väkivalta ajaa tytöt pois koulusta ja altistaa heidät poikia useammin esimerkiksi hiv-tartunnalle.

”Tyttöjen koulutukseen panostaminen parantaa koko yhteisön ja lopulta koko maailman hyvinvointia,” Toivakka sanoo.

Kokoomusnaiset tukevat hallituksen linjaa siinä, että kehitysapua kohdennetaan entistä vaikuttavammin naisten ja lasten aseman parantamiseen. Maailmassa täytyy olla yhtä arvokasta syntyä tytöksi ja pojaksi.

  • 21.05.2014

Julkaisu arkisto