Julkaisut

Lenita Toivakka - Kuva Paula Myöhänen 2014

Mikä on naisten työelämän ”parasta ennen” –päiväys?

Kokoomusnaisten puheenjohtaja, mikkeliläinen kansanedustaja Lenita Toivakka on huolissaan naisten asemasta työmarkkinoilla.

”On ristiriitaista, että naisten työurat uhkaavat käytännössä lyhentyä, vaikka keskimääräinen elinikä lääketieteen kehityksen myötä kasvaa koko ajan. Heikoimmassa asemassa ovat nuoret äidit sekä ikääntyvät naiset”, sanoo Toivakka.

”Liian moni nuori, perheenperustamisiässä oleva nainen kokee syrjintää työmarkkinoilla. Nainen on työelämän kannalta riskirekrytointi. Nuorten naisten asemaa työmarkkinoilla parannettaisiin merkittävästi vanhemmuuden kustannusten tasaisemmalla jaolla. Ruotsissa ongelma on vähäisempi ja siellä on ollut käytössä vakuutusmalli, jossa vanhemmuuden kustannukset korvataan työnantajalle täysmittaisesti työnantajien maksamasta vakuutuksesta”, muistuttaa Toivakka.

”Toisaalta toisessa päässä, viisikymppisenä työelämässä aletaan olla jo liian vanhoja. Esimerkiksi mitä vanhempi työntekijä on, sitä todennäköisemmin hänet sivuutetaan muun muassa työnantajan tarjotessa koulutusmahdollisuuksia. Ikäsyrjintä on korvien välissä ja sille pitää saada nollatoleranssi, korostaa Toivakka.

Toivakan mukaan naisten parasta ennen –päiväys tulee työelämässä aivan liian aikaisin. ”Kun todellisia työvuosia kertyy parikymmentä, reilu neljännes elinajanodotteesta, avara keskustelu työurien pidentämisestä on äärettömän tärkeää. Suomella ei yksinkertaisesti ole varaa hukata naisten osaamista ", vaatii Toivakka.

Yrittäjätaustainen Toivakka puhui eduskunnan naisverkoston seminaarissa kansainvälisenä naistenpäivänä eduskunnassa.

  • 08.03.2013

Julkaisu arkisto