Julkaisut

Lenita Toivakka - Kuva Paula Myöhänen 2014

Etelä-Savon ELY-keskus vahvistuu

Kansanedustaja, eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Lenita Toivakka (kok) on tyytyväinen elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren (kok) esitykseen ja ministerityöryhmän päätökseen vahvistaa Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusta.

”Ensi vuoden alusta Suomen 15:sta ELY-keskuksesta neljä erikoistuu EU:n rakennerahastojen hallinnointiin. Yksi näistä on Etelä-Savon ELY-keskus. Maakunnassa on tehty hyvää ja pitkäjänteistä kehittämistyötä, joka on jälleen huomioitu valtakunnallisesti. Viime vuonna tehtiin päätös kaikkien keskusten hallinnon koordinaation ja johdon sijoittamisesta Mikkeliin”, muistuttaa Toivakka.  

”Päätöksen myötä rakennerahastojen hallintorakenteet kevenevät hallituksen rakennepoliittisen ohjelman tavoitteiden mukaisesti. Lisäksi EU- rahoituksen käyttö paranee ja joustavoituu ja hankkeiden tulosten ja vaikuttavuuden seurantaa tehostuu”, sanoo Toivakka

  • 19.09.2013

Julkaisu arkisto