Julkaisut

Lenita Toivakka - Kuva Paula Myöhänen 2014

Toivakka Lepälle: Aprillipäivä on vasta kuukauden päästä

Kansanedustajakollegani Leppä väittää TS:n haastattelussa, että hallitus on lopettamassa luomutuotannon. Hän viittaa kierroksella olleeseen asetukseen. joka toteutuessaan olisi voinut vaikuttaa joidenkin viljelijöiden ympäristötukisitoumusten hyväksymiseen.

Kummeksun suuresti hänen väitettään, koska tosiasiassa hallitus panostaa tällä kaudella erityisen paljon luomutuotantoon.

Lue tiedotteeni aiheesta tästä:

Toivakka Lepälle: Aprillipäivä on vasta kuukauden päästä

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Lenita Toivakka kummeksuu kansanedustaja Jari Lepän (kesk) puheita. Leppä väittää, että hallitus olisi lopettamassa luomutuotannon.

- Asia on täysin päinvastoin. Luomuruoan tuotannon edistäminen lukeutuu hallituksen kärkihankkeisiin, ja kehittämistyöhön on varattu määrärahaa jo tämän vuoden budjetissa. Hallitus on sitoutunut myös luomu- ja lähiruoan osuuden kasvattamiseen julkisissa hankinnoissa. Luomualan ja lähiruoan osuuden kääntäminen vahvaan nousuun on maataloupolitiikan strateginen tavoite.

Vuoden 2012 ympäristötuen hakua koskevan asetusluonnoksen, johon Leppä viittaa, lausuntakierros on juuri päättynyt.  Pienellä joukolla, luomutuotantoa kokonaan alusta aloittavien tilojen kohdalla ilmeni asetuksessa ongelma. joka estäisi näiden tilojen siirtymisen luomutuotantoon. Ongelma on erittäin hyvin tiedossa ja kyse on hyvin rajatusta joukosta. Uskon, että ratkaisu löytyy jo lähiaikoina

 

 

  • 29.02.2012

Julkaisu arkisto