Julkaisut

Lenita Toivakka - Kuva Paula Myöhänen 2014

Taiteen perusopetuksen saatavuus varmistettava

Kokoomuksen kansanedustaja Lenita Toivakka pitää tärkeänä, että taiteen perusopetus on jatkossakin mahdollisimman monen saatavilla.

”Valtionosuuksien lisääminen olisi tärkeää, jotta oppilasmaksut pysyisivät kohtuullisina ja mahdollisimman moni voisi nauttia vapaan sivistystyön tarjonnasta. Samalla se edistäisi maantieteellistä saatavuutta ja siten myös eri kunnista tulevien oppilaiden yhdenvertaisuutta. Taito- ja taideaineet on huomioitava myös perusopetuksen tuntijakouudistusta laadittaessa”, korostaa Toivakka.

Samalla hän kannustaa jokaista ja erityisesti nuoria etsimään innostuksen kohteitaan myös taiteen parista.

”Toivon, että jokainen löytäisi sen oman innostuksen kohteen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Itsensä ilmaisu esimerkiksi arkkitehtuurin, kuvataiteen tai käsitöiden, musiikin, sirkuksen tai tanssin välityksellä antaa iloa tekijälleen ja sisältöä niin elämään kuin ihmissuhteisiinkin. Toisaalta, taiteiden opetus voi myös tukea syrjäytymisvaarassa olevaa nuorta. Taideharrastuksen kautta hän voi oppia ymmärtämään itseään paremmin ja hahmottamaan oman elämänsä suuntaa.”

”Kun nuorena harjoittaa uusia taitoja, oppii asioita myös vanhempana ja on valmiimpi kokeilemaan uusia asioita. Meillä on vahvat perinteet vapaasta sivistystyöstä ja mahdollisimman varhainen kosketus taiteeseen mahdollistaa elinikäisen oppimisen”, muistuttaa Toivakka.

Toivakka avasi Taiteen perusopetuksen yhteistyöseminaarin torstaina 23.1. Mikkelissä. Puhe kokonaisuudessaan täällä.

  • 23.01.2014

Julkaisu arkisto