Julkaisut

Lenita Toivakka - Kuva Paula Myöhänen 2014

Suuri valiokunta kokoontui

Eduskunnan Suuri valiokunta kokoontui poikkeuksellisesti kesken istuntotauon. Kuulimme pääministeri Jyrki Kataista, joka huomenna osallistuu euroalueen päämiesten kokoukseen Brysseliin. Kokouksen aiheena on euroalueen vakaus kokonaisuutena sekä Kreikan tulevaisuudessa saama rahoitus.

Kuulimme pääministerin katsauksen kokonaistilanteeseen ja kävimme vilkkaan parituntisen keskustelun Suomen kannasta velkakriisin leviämisen torjumiseksi sekä Kreikan velkakestävyyden parantamiseksi.

Suurinta keskustelua käytiin Suomen vakusvaatimuksesta sekä sijoittajanvastuun toteutumiskeinoista, Väliaikaisen vakausvälineen joustavuuden lisäämistä pidettiin positiivisena lisäkeinona.

Suomen rooli on tiukka, mutta rakentava. Tavoitteena on, että estämme kriisin leviämisen laajemmin, nyt kun tartuntavaara on erittäin suuri.  On keskeistä huolehtia, että suomalaisia työpaikkoja ei häviä eivätkä verotulomme romahda kuten tapahtui Lehman Brothers -kriisin yhteydessä vuonna 2008.

  • 20.07.2011

Julkaisu arkisto