Julkaisut

Lenita Toivakka - Kuva Paula Myöhänen 2014

Uuden Mikkelin valtuusto aloitti hommat

Uuden Mikkelin valtuusto järjestäytyi tänään maanantaina ja valitsi luottamusjohdon seuraavaksi kahdeksi vuodeksi. Mikkelin, Ristiinan ja Suomenniemen tuore kuntaliitos edellyttää uuden valtuuston tekemään päätökset normaalia aiemmin veronkorotuksista sekä hyväksymään ensi vuoden talousarvion.

Kokous kesti useita tunteja ja keskustelu oli todella vilkasta. Ihmeellisen paljon kritiikkiä sai uudistettu kaupunkikeskusta ja Mikkelin elinvoiman lisäämiseksi viime vuosina tehty työ. Vasemman laidan, perussuomalaisten ja kristillisten puolelta käytettiin useita puheenvuoroja sen puolesta, että sen työn on nyt loputtava. Samaan aikaan kuitenkin vaaditaan uusia työpaikkoja ja uusia asukkaita. 

Mikkeli on viime vuosina saanut aikaan positiivisen kasvunkierteen. Se on huomattu laajalti valtakunnan tasolla. Juuri äskettäin Mikkeli palkittiin Vuoden Kaupunkikeskustana. Tulevien vuosien talous on tiukilla ja nyt investointeja on karsittu. Tämä on järkevää. Suurimmat investoinnit lähivuosina kohdistuvat Haukivuoren kouluun ja Ristiinan terveyskeskukseen. Nämä ovat tärkeitä ja kannatettavia investointeja , mutta kaupungin on myös panostettava kasvuun ja uusiin työpaikkoihin. Tarvitaan myös elinvoimaa luovia investointeja. Siksi keskustan ja sataman kehittämistä tällä kaudella on ehdottomasti jatkettava.

Valtuustossa vallitsee jotenkin synkkämielinen tunnelma. Eikös meidät valtuutetut ole valittu tekemään työtä hyvän tulevaisuuden eteen eikä valittamaan? Toivottavasti tunnelma muuttuu rakentavammaksi ja enemmän toivoa luovaksi. 

 

 

  • 12.11.2012

Julkaisu arkisto