Julkaisut

Lenita Toivakka - Kuva Paula Myöhänen 2014

“Tosiasioita” pitää pystyä muuttamaan Sipilä!

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtajat Lenita Toivakka ja Outi Mäkelä ihmettelevät Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilän asenteellisuutta naisten ja miesten roolista lastenhoidossa.

Sipilän mukaan ‘Tosiasia on, että miesten tulot ovat edelleen useimmiten naisten tuloja suuremmat’. Lisäksi hän totesi, että monen isän on toiveistaan huolimatta mahdotonta olla kotona.

“Tällaisenahan tilanne pysyy, mikäli yhteiskunta ei uudistumalla kannusta palkkatasa-arvoon tai parantamaan isien mahdollisuutta olla kotona”, Toivakka ja Mäkelä muistuttavat. Naiset toivovat, että myös Sipilä omilla puheillaan edistäisi eikä estäisi tasa-arvoisen työelämän ja vanhemmuuden tavoitteita.

Varapuheenjohtajat muistuttavat, että kotihoidontuen uudistus palvelee kahta tärkeää tavoitetta. “Mikäli haluamme säilyttää lapsiperheiden palvelut myös tulevaisuuden Suomessa, on työurien pidentäminen aivan välttämätöntä. Yhtään vähäpätöisempi tavoite ei kuitenkaan ole se, että edistämme samalla tasa-arvoista työelämää, turvaamme myös naisten eläkekertymän ja tasaamme vanhemmuuden vastuuta. Toivottavasti asenteet uudistuvat myös työpaikoilla ja isätkin voivat jäädä kotiin nykyistä joustavammin”, Mäkelä ja Toivakka painottavat.

Naisten mukaan uudistuksia tehtäessä on ennen kaikkea katsottava lapsiperheiden palveluita ja etuisuuksia kokonaisuutena. Lasten hoidon järjestämisessä on erilaisia mahdollisuuksia aina joustavasta hoitoajasta ja hoitorahasta useisiin muihin perheiden erilaisia tilanteita tukeviin ratkaisuihin. Tätä kokonaisuutta Kokoomus haluaa kehittää.

“On tärkeää, että kokonaisuutena perheiden mahdollisuudet ja valinnanvapaus lisääntyvät, mutta samalla ei lyödä käsille myöskään tasa-arvo- ja työuratavoitetta”, naiset sanovat.

Mäkelä ja Toivakka muistuttavat, että mikäli pitäydymme Keskustan mallissa, jossa tosiasiat ovat annettuja, unohdamme politiikan tärkeimmän tavoitteen – Suomen muuttamisen nykyistä paremmaksi.

  • 14.09.2013

Julkaisu arkisto