Julkaisut

Lenita Toivakka - Kuva Paula Myöhänen 2014

Toivakka: Maakunta sitoutunut norpansuojeluun

Toivakka: Maakunta sitoutunut norpansuojeluun

Etelä-Savon maakuntaliitto on vahvasti mukana Saimaan ja Saimaannorpan puolesta. Liitto on tukenut n. 100000 eurolla Pro Agriaa ja osakaskuntia sopimusten teossa. Maakuntavaltuuston puheenjohtaja Lenita Toivakan mukaan maakunnan ihmisistä suuri enemmistö haluaa säilyttää norpan osana Saimaata.
 
Saimaalle mahtuvat ammattikalastajat sekä norpat, toteaa Toivakka. Kalastuksesta elantonsa saavan ammattilaisen työ on arvokasta. Merkittävin kauppakalamme on muikku, jonka nuottaus tai troolaus ei ole haitallista norpalle.
 
Ammattikalastajille on myös viime vuodesta lähtien maksettu korvauksia tulon menetyksestä kevätrajoitusten osalta. Viime vuosina on myös investoitu noin 260000 euroa ammattikalastajien norppaturvallisten pyydysten kehittämiseen.
 
Verkkokalastuksen osalta on osin muutettava kalastustapoja ja tämä yleisesti hyväksytään. Pääosa Saimaan osakaskunnista on tehnyt ELY-keskuksen kanssa keväisen kalastusrajoitussopimuksen. Lisäksi eri järjestöjen tempauksissa sadat yksittäiset kalastajat ovat halunneet sitoutua kevätkalastukseen katiskalla.
 
Kiivailu norpansuojelun ympärillä ei vie asiaa eteenpäin. Toivakan mukaan asetus tarvitaan takaportiksi, jos vapaaehtoisuus ei edelleenkään tuota toivottuja tuloksia. Asetuksen sisällön on oltava järkevä norpansuojelun kannalta, lisää Toivakka lopuksi.
 
Lenita Toivakka (kok)
Etelä-Savon maakuntavaltuuston puheenjohtaja
  • 09.03.2011

Julkaisu arkisto