Julkaisut

Lenita Toivakka - Kuva Paula Myöhänen 2014

Toivakka: Äkkiä takaisin asialinjalle SDP!

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Lenita Toivakka:

ÄKKIÄ TAKAISIN ASIALINJALLE SDP!
 
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Lenita Toivakka kummeksuu pääoppositiopuolue SDP:n suunnalta tulleita viimeaikaisia lausuntoja.
 
"Hallitus päätti kuluneella viikolla kymmenien miljardien energiainvestoinneista Suomeen, kun se päätti historiallisen suuresta uusiutuvan energian tuotannon paketista sekä myönsi kaksi ydinvoimalalupaa toisen Fennovoimalle ja toisen TVO:lle. SDP:n piiristä tullut kritiikki hallituksen toimintakyvyn puutteesta tai sen heikentymisestä on tuulesta temmattua ja toivoisin demareiden jo pikku hiljaa palaavan takaisin reaalimaailmaan."
 
Samaan aikaan SDP on selvästi siirtynyt poltetun maan taktiikkaan eduskuntatyöskentelyssä. Demarit ovat irtautuneet niin perustuslain uudistamishankkeesta kuin Ylen rahoitusta koskeneesta uudistuksesta, jotka molemmat perustuivat parlamentaariseen valmistelutyöhön. Näyttääkin siltä, että demareiden tavoitteena on lähinnä aiheuttaa ylimääräistä häslinkiä eduskunnassa.
 
"Tämä on mielestäni äärimmäisen vastuutonta ja lyhytnäköistä politikointia, jonka toivoisin loppuvan mahdollisimman pian, sillä taloustaantumasta nouseminen uuteen kasvuun vaatii yhteistyötä yli puoluerajojen. Nyt SDP näyttää pyrkivän vain räksyttämään katsomosta, kun puolue kuitenkin samaan aikaan vakavasti pyrkii hallitusvastuuseen ensi vaalikaudelle. Tämä yhtälö ei toimi ja on tuomittava", totesi Lenita Toivakka Leppävirralla Kokoomuksen Pohjois-Savon piirin kevätkokouksessa.
 
Toivakka kommentoi tilaisuudessa myös SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Eero Heinäluoman tämänpäiväisiä (HBL 24.4.2010) maahanmuuttopoliittisia lausuntoja. "Heinäluoman lausunto meni nyt pahasti pöpelikköön. Ihmettelen suuresti hänen ulostulonsa sävyä ja toivon ettei SDP olisi sortumassa populismiin näin tärkeässä asiassa."
 
Lisätietoja: Lenita Toivakka, gsm 050 512 2928
  • 24.04.2010

Julkaisu arkisto