Julkaisut

Lenita Toivakka - Kuva Paula Myöhänen 2014

Kaivattua arvojohtajuutta

Presidentti Niinistön uuden vuoden puhe on synnyttänyt mittavan keskustelun. Tällaista ei ole kuultu vuosikausiin. Me suomalaiset olemme saaneet todellisen arvojohtajan.

Niinistö osoitti johtajuutensa ottamalla viisaasti kantaa ajankohtaisiin ja vaikeisiin kysymyksiin.  Minua kosketti erityisesti hänen huolensa politiikassa ja mediassa jatkuvasti tapahtuvasta ohipuhumisesta. Hän varoitti, että ohipuhumisen aika on kulumassa loppuun ja on rohkeiden ratkaisujen aika. 

Nyt kun Suomen taloutta ympäröi suuri epävarmuus ja talouden kestävyytemme on rakenteellisista syistä koetuksella, on todellakin tarvetta tosiasioiden tunnistamiselle, yksituumaisuudelle ja vastuullisille päätöksille. 

Kuitenkin mitä presidentin puheesta seurasikaan; valtava ohipuhumisenripuli. Kun puhutaan ohi, ei kuunnella sisältöä eikä kunnioiteta uusia avauksia. Tärkeintä tuntuu olevan ajatusten alasampuminen, ei niinkään vaihtoehtojen synnyttäminen. Tämä luo negatiivisuutta ja syö luovuutta. Keskustelu palkka-alesta riistäytyikin nokitteluksi. Oleskeluyhteiskunta käsitettiin ideologisin syin tahallaan väärin.

Uskon kuitenkin, että valtaosa suomalaisista ymmärsi, mitä presidenttimme tarkoitti eikä lähtenyt monien poliitikkojen ja asiantuntijoiden tavoin hakemaan argumentteja miten avauksia voisi mitätöidä.

Politiikassa on pitkään ollut käynnissä kilpalaulanta ja päällehuutaminen.  Kaveria ei oikeasti kuunnella vaan keskitytään siihen miten ammutaan toisen viesti alas sekä siihen kenen sana on ensimmäinen ja viimeinen.  Tuntuu että vaalit ovat koko ajan läsnä, vaikkeivät ole edes lähellä. Tämä ei ole hedelmällistä nyt, kun pitäisi haastavassa taloustilanteessa tehdä pitkäjänteisesti päätöksiä Suomen hyvinvoinnin ja tulevaisuuden parhaaksi.

Hyvinvointimme perusta on työnteko ja ahkeruus. Suomi tarvitsee lisää työtä, jotta voimme turvata hyvinvointimme jatkossakin. Menestyvä vienti ja hyvät yritykset ovat elinehtomme. Minua viehättikin suunnattomasti presidentin harkittu lause siitä, että suomalaisuus ei voi olla sulku. Työmme loppumarkkinat ovat monesti kaukana omilta työpaikoiltamme. Meille suomalaisille on tärkeää että myös ne maat, joihin teemme kauppaa pärjäävät. Olemme niiden maiden joukossa, jotka ovat hoitaneet asiansa hyvin. Jotta meillä menisi hyvin myös jatkossa, on velvollisuutemme paitsi vaatia talouskuria myös auttaa vaikeuksiin joutuneita kumppaneitamme. Sulkemalla muun Euroopan tai maailman ulkopuolelle tuhoamme omaa tulevaisuuttamme.

Suomi tarvitsee nyt jos koskaan yksituumaisuutta, välittämistä ja yhteen hiileen puhaltamista. Arvojen uudelleenarviointi on jokaisen kansallisvelvollisuus. Olisiko tärkein rakenteellinen uudistus arvojemme uudistaminen, kuten presidenttimme pohdiskeli. Puhe kannattaa jokaisen lukea ajatuksella uudestaan, se ei kulu vaan antaa hyvää pohjaa yhteiskuntamme nykymenon arvioinnille.
 

  • 11.01.2013

Julkaisu arkisto