Pysytään faktoissa oppositiossakin.

Pysytään faktoissa oppositiossakin.

 

Eduskunta aloittaa työnsä taas ylihuomenna. Edessä on mielenkiintoinen ja hektisen kiireinen syksy. Taloustilanne ja kasvava työttömyys luovat paineita edelleen hallituspuolueille ja tässä työtä riittää normaalin lainsäädäntötyön lisäksi. Oppositio on kannatuslukujen vuoksi ärhäkkänä ja yrittää kaikin keinoin nostaa profiiliaan. On kuitenkin ikävää, jos asioita ruvetaan suosion kasvun toivossa vääristelemään kuten oppositiossa oleva kollega Pauliina Viitamies viime torstain maakuntalehdessä teki. Opposition tehtävä on kritisoida hallituksen toimia, mutta faktoissa tulee pysyä ja ne tulee tuntea, jos kovaan ääneen haluaa räksyttää.

Viime viikon lehdessä kollegani kommentoi tuntojaan suoraan eduskuntaryhmänsä kesäkokouksesta. Hän arvosteli kovin sanoin hallituksen tekoja ja tekemättä jättämisiä. Keskustelua talouden ja työttömyyden hoidosta on erittäin tärkeää käydä ja erilaisia näkemyksiä tarvitaan.  Mutta faktat on kuitenkin osattava ja tunnettava.

Kollega arvosteli mm hallituksen työllistämistoimia sanomalla, että nuorten työpajatoimintaa on vähennetty. Tämä ei pidä alkuunkaan paikkaansa. Tämä hallitus on nimenomaan valinnut nuorisotyöttömyyden hoitokeinoiksi laajan työkalupakin, johon sisältyy lukuisa joukko erilaisia nuorten aktivointitoimia. Työpajatoimintaan, etsivään nuorisotyöhön, oppisopimuskoulutukseen ja mm. ammattistarttiin on panostettu erityisesti. Kaikkiaan nuorten työttömien aktivoimiseksi suunnataan 50 miljoonaa euroa lisää rahaa. Jo aiemmin opiskelupaikkoja on lisätty kaikkiaan 7000 paikalla. Nuorisotyöttömyyden, pitkäaikaistyöttömyyden ja syrjäytymisen torjunta ovatkin hallituksen  ja kokoomuksen keskeinen tavoite tässä haastavassa taloustilanteessa. Nyt halutaan luoda laajempi ja tehokkaampi keinovalikoima työttömyyden ehkäisemiseksi kun 90-luvun laman aikana.

Samaisessa haastattelussa kollegani halusi myös antaa mielikuvan, että hallitus ei ole panostanut julkisiin investointeihin. Tiedoksi Viitamiehelle; hallitus on aikaistanut lukuisan määrän investointeja sekä hankintoja ja täten laittanut liikeelle noin 1,7 miljardin hankkeet. Näillä aikaistamisilla luodaan kaikkiaan noin 10 000 henkilötyövuotta ja ne on kohdennettu erityisesti niille aloille, jotka kärsivät taantumasta eniten. Korjausrakentamiseen on panostettu erityisen paljon samoin vuokra-asuntotuotantoon. Ensi vuoden budjettiin sisältyy lisää rahaa kunnille homekoulujen, vanhainkotien ja päiväkotien kunnostamiseksi.

Demarit käynnistävät oman työllisyysfooruminsa yhdessä palkansaajajärjestöjen kanssa. On uskottavuuden kannalta toivottavaa, että sielläkin pysytään faktoissa eikä lähdetä liiankin tutulle räksytyslinjalle.

 

Jaa artikkeli

Kommentit (49)

Jätä kommentti


Viimeisimmät blogikirjoitukset

Blogi
arkisto