Vain Osaajia EU:hun

Vain Osaajia EU:hun

EU-vaalien lopputsemppi huipentui tänään toreilla ja kauppakeskusten edustoilla. Postilaatikot kolisevat viimeisisistä vaaliesitteistä. Moni äänestäjä vielä empii... Tämän totesin itsekin Mikkelin torilla ja Graanin kauppojen edustalla. Emmitään sitä mennäänkö äänestämään ja/tai ketä kannattaa äänestää.  Riikka Railimo oli kuitenkin vahva nimi. hänen osaamisensa ja kielitaitonsa tunnetaan.  Kovasti yhtä mieltä mikkeliläiset tuntuivat olevan siitä, että EU tarvitsee kielitaitoisia osaajia, ei julkkiksia, ei turhanpäiväisiä puhujia. Kaikkia 13 meppiämme tarvitaan tehokkaaseen työntekoon alusta pitäen.

Julkkisten rooli puolueessa voi toimia hyvinkin äänten kerääjänä, mutta vaikea on monen heistä uskottavana meppinä toimia. Isä Mitro, jos läpi menee tulee olemaan suurin floppi Suomelle. En usko osaamiseen enkä motivaationkaan, kilpailuviettiin kyllä. Jos demarit kolmannen paikkansa menettävät niin kuin vaara on, niin siinäpä vahva edustus demarileiristä!

Kokoomuksen kenttä on näkynyt ja liikehtinyt erittäin näkyvästi joka puolella Suomea. Loppuviikon tutlkmuksen tulokset kasvattivat intoa ja taistelumieltä. Neljään paikkaan uskotaan ja ne saadaan. Kokoomuksen kärjessä on kova asiantuntijaporukka. Tasaista tulee olemaan Eija-Riitan, Sirpan, Risto EJ:N ja Ville Itälän kesken. Ukko Metsola voi yllättää, samoin moni muu  nuorista. Riikka kuuluu tähän porukkaan. Riikka kuten muutkin nuoret ovat tehneet kovaa jalkatyötä ja käyttävät taitavasti ja aktiivisesti nettiä kampanjassaan. Rahaa on ollut vaikea saada ja sitä on nyt kohdennettu monipuolisemmin. Ulkomainontaa on ollut paljon ja se on kiva juttu.  Ulkomainonta tekee tuntemattomammatkin kasvot tutuiksi. Huomenna nuoret voivat yllättää!

Timo Soini taitaapi sen valtavan äänipotin kerätä. Osa suomalaisista haluaa protestiääniä EU:hun vaikka niillä ei siellä mitään käyttöä olekaan. Ilman ryhmää edes kovaäänisimmät ja rehvakkaimmat protestiäänet eivät kuulu vaan jäävät Brysselin pitkille käytäville kaikumaan kunnes katoavat. ja kun vielä maitojunalla kahden vuoden päästä eduskuntaan aikoo Soini palata, tulee tästä melkoisen kallis turistimatka Brysseliin, jonka suomalaiset maksavat.

 

 

 

 

 

 

Jaa artikkeli

Kommentit (3 668)

Jätä kommentti


Viimeisimmät blogikirjoitukset

Blogi
arkisto