Yksikään maa ei pääse parhaimpaansa ilman naisia

Yksikään maa ei pääse parhaimpaansa ilman naisia

Puolet maailman peruskoululaisista on nyt tyttöjä.  Se on hieno saavutus ja kertoo YK:n yhteisten kehitystavoitteiden – vuosituhattavoitteiden – merkityksestä. Maailma muuttuu, kun mailla on yhteinen tahto ja yhteinen suunta.

Tavoitteiden ohella tarvitaan luonnollisesti myös työkaluja ja resursseja. Tästä neuvotellaan parhaillaan kansainvälisessä kehitysrahoituskokouksessa Etiopian Addis Ababassa. Suomelle on tärkeää, että kokouksessa päästään sopuun, koska se on edellytys sekä uusista kestävän kehityksen tavoitteista että ilmastomuutoksen torjumisesta.

Vein Suomen puolesta kokoukseen vahvan viestin tasa-arvosta. Totesin Suomen puheenvuorossa, että mikään maa ei voi päästä parhaimpaansa ilman naisten osaamista. Tasa-arvossa ei ole kyse pelkästään oikeudenmukaisuudesta, vaan se on järkevää myös taloudellisesti. Kun puhutaan kehityksen resursseista, kenelläkään ei ole varaa jättää hyödyntämättä naisten korvaamatonta panosta.

Samaa korosti omassa puheessaan YK:n pääsihteeri Ban Ki-Moon. Kävimme pääsihteerin kanssa aiheesta myös hyvän kahdenvälisen keskustelun. Ban kiitti Suomen vahvaa panosta tasa-arvon edistämisessä ja lupasi omalta osaltaan tehdä parhaansa.

Kerroin Suomen panostuksesta tasa-arvoon myös YK:n väestörahasto UNFPA:n ja tasa-arvojärjestö UN Womenin pääjohtajille. UNFPA:n Babatunde Osotimehin kanssa totesimme, kuinka tärkeää on vähentää alaikäisten tyttöjen raskauksia. Alaikäisten tyttöjen pitää olla koulussa, ei kotona odottamassa lasta.

Toinen haaste on naisten saaminen mukaan virallisen talouden piiriin, palkkatöihin. Tästä puhuimme erityisesti UN Womenin pääjohtaja Phumzile Mlambo-Ngcuka. Tällä hetkellä kolme neljäsosaa maailman naisista on virallisen talouden ulkopuolella. Moni tekee työtä käytännössä palkatta.


Omasta puolestani lupasin kaikille, että tasa-arvo on Suomen ehdoton painopiste myös jatkossa. Suomen panosta tarvitaan, koska tasa-arvon puolestapuhujia on maailmassa edelleen surullisen vähän.

Jaa artikkeli

Kommentit (0)

Viimeisimmät blogikirjoitukset

Blogi
arkisto