Työtä uuden Mikkelin puolesta

Työtä uuden Mikkelin puolesta

Tällä viikolla Mikkelin, Ristiinan ja Suomenniemen päättäjät tekivät kuntalaisten kannalta tärkeän päätöksen. Päättäjät kunnissa ovat kuntaliitosselvityksestä saadun tiedon perusteella kohdanneet tosi-asiat ja kantaneet vastuunsa. Kun seudulla väki ikääntyy, työikäisten määrä vähenee ja palvelujen tarve kasvaa, on parempi yhdistää voimat ja osaaminen. Palveluverkon karsimiseen ja talouden tasapainottamiseen omin keinoin ei pienissä kunnissa enää ollut varaa.

Näyttävä delegaatio Mikkelin seudulta saapui eilen eduskuntaan allekirjoittamaan ja luovuttamaan kuntaliitossopimuksen ministeri Henna Virkkuselle. Kuntien edustajien puheenvuoroissa oli aitoa yhteisymmärrystä ja yhteenkuuluvuuuden tunnetta. Neuvottelut olivat sujuneet sopuisasti, nopeasti ja toinen toista kunnioittaen. Iso Mikkeli oli kumppaneiden mielissä luottamuksen ansainnut. Tästä neuvottelijamme ansaitsevat suuren kiitoksen.

Kun valtioneuvosto kesällä vahvistaa liitossopimuksen, uusi Mikkeli aloittaa vuoden 2013 alussa. Mikkeli on tuolloin 20. suurin kaupunki ja siellä on eniten vapaa-ajan asuntoja Suomessa vuoden 2010 tilastojen mukaan. Uusi kunta tuo paljon uusia mahdollisuuksia yrityksille ja elinvoiman lisäämiselle. Pelloksen tehdas tuo suuren mahdollisuuden uudelle yritystoiminnalle. Kun kuntien elinkeinopoliitikan panokset yhdistetään voi tärkeä tulevaisuuden ala, biotalous, saada merkittävästi vauhtia. Biohiili on päästövaatimusten kiristyessä todellinen mahdollisuus.

Torstaina samaan aikaan kun kuntien valtuustot tekivät päätökset kuntaliitoksesta, tapasimme Mikkelin kaupungin ja Mictechin edustajien kanssa ministeri Häkämiehen. Jouduin olemaan historiallisesta valtuuston kokouksesta poissa, mutta aiemmin sovittu tapaaminen ministerin kanssa oli tärkeä. Esittelimme ministerille Mikkelin kärkiosaamisalueet ja kasvusuunnitelmamme. Työtä hankkeiden eteen on tehty vuosia ja ne ovat vähitellen kristallisoituneet.

Sähköiseen asiointiin, arkistointiin ja digitointiin panostaminen on kannattanut. Viime kaudella ministeri Virkkusen tekemä päätös keskusarkiston perustamisesta on vahva kiitos alueella tehdystä työstä. Ympäristöturvallisuus on Mikkelin omaa tärkeää osaamista. Professori Mika Sillanpään johtama Lappeenrannan Yliopiston Mikkelin laboratorio on saanut runsaasti kansainvälistä arvostusta. Puhtaan veden käsittelyprosessit ovat arvokasta tietoa kaikkialla maailmassa. Luomuinstituutti on saamassa aloitusrahaa ja luonnomukaisen viljelyn kehittämiseksi tehty työ jatkuu Mikkelin seudulla vahvana.

Ministeriltä saimme vahvaa tukea jatkotyölle. Viikon päätösten ja vierailujen pohjalta on hyvä jatkaa työtä entistä elinvoimaisemman Mikkelin seudun kehittämiseksi. Voimme aidosti olla ylpeitä osaajistamme.

 

 

 

Jaa artikkeli

Kommentit (0)

Viimeisimmät blogikirjoitukset

Blogi
arkisto