Kesäkiertuetunnelmia osa 1

Kesäkiertuetunnelmia osa 1

Takanani on huikea kesäkiertue Benin kanssa Etelä-Savossa. Tapahtumaa ja tarinaa on niin paljon, etten tiedä mistä aloittaa. Päällimmäinen tunne hektisen neljän päivän kiertueen jälkeen on onnellisen uupunut. Tapasimme tuhansia ihmisiä eri puolella maakuntaa ja kävimme lukuisan määrän mielenkiintoisia keskusteluja.

Asta-myrskyn voima ja vaurioit tulivat meille tutuiksi. Ehdimme Savonlinnasta torstaina myrskyn alta pois, mutta jo perjantaiaamuna olimme Juvalla myrskyn jälkiä todistamassa. Sanattomaksi veti meidät molemmat, kun näimme kaatuneiden puunrunkojen määrän. Rapion Myllyn yrittäjän ensitunteet yön myrskyn jälkeen avasivat meille tilanteen vakavuuden.  Ja Juva ei edes ihan ollut pahimman myrskyn silmässä.

Asta-myrskyn lisäksi keskusteluimme avioliittolaista, verotuksesta, terveyspalveluista, kuntataloudesta ja Savonlinnassa erityisesti opettajankoulutuksesta. Sukupuolineutraali avioliitto-sanahirviö sai ihmiset toreilla suorastaan kiihkoon.

Kesän aikana avioliittolaista on käyty kiivasta keskustelua hesarin, iltapäivälehtien palstoilla. Erilaisia galluppeja on tehty ja kirkko on ottanut aiheeseen voimakkaasti kantaa. On luotu kuvaa, että kirkko on jo luopumassa vihkioikeudestaan ja maistraateille on jo ehditty vaatia lisäresursseja. Ja miksi ihmeessä? Siksi, että puoluekokouskannanotot ja yksittäisen kansanedustajan lakialoitteet toteutuvat jo joidenkin mielissä. Näin ei meillä kuitenkaan asiat etene.

Valtiovarainministeri Katainen lausui medialle Farmari-näyttelyssä, että kokoomus ei lähde ajamaan sukupuolineutraalia avioliittoa seuraavaan hallitusohjelmaan. Samaa sanomaa levitimme me eduskuntaryhmän varapuheenjohtajat kiertueellamme. Asia ei ole mitenkään kärkipäässä eduskuntatyössämme vaan se on nyt paisunut toimittajien mielissä tarpeettoman suureksi puheenaiheeksi.

Itse näkisin, että avioliitto on edelleen miehen ja naisen välinen.  Sen sijaan samaa sukupuolta olevien parien oikeudellista asemaa lain edessä tulee tarkastella ja  saattaa lähemmäksi avioparien asemaa.  Kirkollisesta vihkimisestä eli siitä, minkälaisia pareja vihitään kirkossa päättää sitten kirkko. Aiheesta on turha kohista kohtuuttomasti.

Paljon muutakin keskustelimme kiertueella ja tapasimme mielettämän määrän mielenkiintoisia ihmisiä, niin maakunnan väkeä kuin lomalaisia. Benin kanssa oli äärettömän mukava kulkea. Hänestä pitävät kaikenikäiset ihmiset, yli puoluerajojen. Sain arvokasta oppia ja tukea politiikan konkariltamme.

Mäntyharjun, Hurisalon,  Savonlinnan terassikiertueemme ja Farmarimessujen kohtaamisista lisää blogin kakkososassa.

Kuvassa Lenita ja Tiivi Pukkila puheenjohtaja Kataisen kanssa.

 

 

Jaa artikkeli

Kommentit (37)

Jätä kommentti


Viimeisimmät blogikirjoitukset

Blogi
arkisto