Kauppaa ja kehitystä Vietnamissa

Kauppaa ja kehitystä Vietnamissa

Suomen ja Vietnamin suhteissa on menossa siirtymäkausi perinteisestä kehitysyhteistyöstä uudenlaiseen, kauppaan sekä taloudelliseen yhteistyöhön perustuvaan kumppanuuteen. Tiede-, koulutus- ja teknologiayhteistyöllä on kumppanuudessa keskeinen rooli. Kehittyvä Vietnam haluaa lisätä osaamistaan ja hyödyntää eri alojen innovaatioita, joita Suomella on tarjota monelta eri alalta.

Neljä täyttä päivää Team Finland -matkalla Hanoissa ja Ho Chi Minh Cityssä pitivät sisällään mm. 8 ministeritapaamista sekä lukemattoman määrän muita korkean tason tapaamisia ja tutustumisvierailuja. Mukana olleilla koulutuksen, cleantechin ja ICT-alan yrityksillä oli noin 90 tapaamista paikallisten viranomaistahojen ja yritysten kanssa. Kaiken muun ohella ehdittiin viettämään kansainvälistä naistenpäivääkin, joka muuten oli Vietnamissa todella näkyvästi esillä. Kukkakauppa kukoisti.

Aiesopimuksia eri aloilla allekirjoitettiin ainakin seitsemän, mm. Tekesin ja Vietnamin tiede- ja teknologiaministeriön välille yhteistyösopimus, jolla edistetään Suomen ja Vietnamin välistä tutkimus-, kehitys- ja innovaatioyhteistyötä muun muassa ict-, cleantech, terveys-, rakennus- ja kyberturvallisuusaloilla. Aiesopimuksia allekirjoitettiin myös tietoturvasektorilla (Finnish Information Security Cluster FISC), koulutuksen saralla (korkeakoulujen yhteenliittymä Finland University) sekä vesialalla (Finnish Water Forum). Suomalainen vesi tunnetaan Vietnamissa hyvin. Kehitysyhteistyövaroilla pitkään jatkunut yhteistyö on tuottamassa kaupallis-taloudellisia mahdollisuuksia.

Oli myös ilo olla todistamassa useiden ulkoministeriön korkotukiluoton avulla toteutettujen hankkeiden lanseerauksia. ABB on ollut toteuttamassa älykkäitä sähköverkkoja Keski-Vietnamissa ja tämä työ saa nyt jatkoa kahdessa kaupungissa. Lähellä Ho Chi Minhia, Bin Duongin provinssiin, taas on rakennettu jätteenkäsittelylaitos, joka käsittelee 420 tonnia jätettä päivässä ja lopputuotteena on mm. lannoitetta ja katulaattoja. Vaikuttavan laitoksen ensimmäisen vaiheen urakoitsijana oli Ferroplan ja alkamassa olevan toisen vaiheen biokaasulaitoksen toteuttajana on Doranova.

Erityisen maininnan arvoinen on Vaisalan 20 miljoonan euron sopimus koko maan kattavan sää- ja salamahavaintohavaintojärjestelmän rakentamisesta. Hanke on suureksi hyödyksi Vietnamille, joka kärsii todella pahasti ilmastonmuutoksen myötä pahentuneista ja lisääntyneistä sään ääri-ilmiöistä.

Suomalaisyritysten kiinnostus Vietnamiin on ollut kasvussa. Kahdenvälinen kauppa kasvoi viime vuonna yli 30 % ja vientimme vuonna 2015 oli jopa 37 % korkeampi kuin vuonna 2014. Vaikka taloudessa mahdollisuuksia on paljon, on pidettävä mielessä että yksipuoluemaana Vietnamilla on paljon tehtävää demokratian saralla. Suomi tukee demokratiakehitystä yhdessä EU:n kanssa, EU:n ja Vietnamin välinen ihmisoikeusdialogi on tiivistä. Tapaamisten keskustelujen perusteella vietnamilaisetkin tunnistavat, että talouskasvun tulee olla kestävää ja ihmisten sekä ympäristön hyvinvointi on huomioitava.

Jaa artikkeli

Kommentit (40)

Jätä kommentti


Viimeisimmät blogikirjoitukset

Blogi
arkisto