TIEDOTE: Kansanedustaja Toivakka naistenpäivän seminaarissa Delhissä

TIEDOTE: Kansanedustaja Toivakka naistenpäivän seminaarissa Delhissä

TIEDOTE: Kansanedustaja Toivakka naistenpäivän seminaarissa Delhissä

 

Kansanedustaja Lenita Toivakka osallistuu naistenpäivänä 8.3. New Delhissä Suomen Intian suurlähetystön ja UN Womenin järjestämään seminaariin, jonka teemana on naisten voimaantuminen 2000-luvulla. Toivakka pitää yhden seminaarin pääpuheenvuoroista ja osallistuu naisten asemaa yritysmaailmassa käsittelevään paneeliin.

 

”Olen todella otettu kutsusta saapua puhumaan näin merkittävään tilaisuuteen tasa-arvosta ja suomalaisten naisten asemasta. Sukupuolten välisen tasa-arvon rakentamisella ja vaalimisella on merkittävä osuus satavuotiaan Suomen historiassa.”, kertoo Toivakka.

 

Seminaarissa keskitytään erityisesti naisten asemaan työelämässä. Työelämän lisäksi Toivakka aikoo nostaa esille tasa-arvon suurempia linjoja, naisten aseman parantamisen merkitystä talouskasvulle, sekä kehityspolitiikan ja kansainvälisen yhteistyön roolia ongelmien, etenkin naisiin kohdistuvan väkivallan, ratkomisessa.

 

”Suomi on tasa-arvon kärkimaita, mutta myös meillä on omat ongelmamme. Naistenpäivä on erinomainen tilaisuus nostaa naisten asemaa monipuolisesti esille globaalissa mittakaavassa, murtaa raja-aitoja ja hakea tukea toisiltamme. Tasa-arvon edistäminen on meidän kaikkien yhteinen asia.”

 

Kansainvälistä naistenpäivää vietetään keskiviikkona 8.3.2017. Päivän tarkoituksena on muistuttaa tasa-arvon merkityksestä ja herättää keskustelua naisten ympäri maailmaa kokemasta syrjinnästä ja väkivallasta.

Jaa artikkeli

Kommentit (0)

Viimeisimmät blogikirjoitukset

Blogi
arkisto