Kansanedustaja poliisiautossa

Kansanedustaja poliisiautossa

Eilisiltaa sain viettää poikkeuksellisen mielenkiintoisessa seurassa. Olin miellyttävien poliisien Jernströmm ja Jäntti mukana seuraamassa kaupungin tapahtumia poliisin näkökulmasta. Kaupunki näytti päällisin puolin rauhalliselta, mutta poliisilla kiireitä riitti. Ehdimme myös vierailla Hätäkeskuksessa ja kävin myös putkassa. Koululaisten syysloman läheisyys ei kaupungilla näkynyt häiriönä eikä alaikäisten juopotteluna. Ehkäpä syynä oli se, että lomautusten vuoksi loman aloitus siirtyy tiistaihin. Mutta uskon myös siihen, että nuorten alkoholinkäyttö Mikkelissäkin on vähentynyt kuten valtakunnan tasolla keskimäärin on tapahtunut.

Ensimmäiset hälytystehtävät alkuillasta olivat liikenneonnettomuuksia, joissa onneksi ei sattunut henkilövahinkoja. Toisen onnettomuuden oli aiheuttanut tielle rynnännyt valkohäntäpeura ja jäljet autossa olivat aikamoiset. Jäinkin miettimään, mitä olisi tapahtunut , jos peuran sijaan autoon olisi törmännyt hirvi.

Aiemmin päivällä olimme saaneet kuulla karmeasta ampumavälikohtauksesta Oulussa. Keskustelimme paljon aselupakäytännöstä sekä aselain uudistamisesta. Käsiaseita maassamme on paljon ja luvansaantia on ehdottomasti tarvetta kiristää sekä viranomaisyhteistyötä lisättävä. Toisaalta Etelä-Savossakin metsästys on suosittua ja tarpeellista, joten siltä osin lainsäädännön tulee mahdollistaa metsästysharrastus edelleen. Illan aikana hälytystehtäviä tuli tasaisesti ja yllättävää oli se, että joissakin  tapahtumissa  jollain tavalla osallisena oli käsiase tai ainakin epäily käsiaseen olemassaolosta. Näitä tapahtumia oli enemmän kuin "normaali-iltana". Oliko Oulun tapahtumilla vaikutusta näihin tapahtumiin, kun ihmismieli  voi olla niin herkkä ajoittain? Vai onko ihmisten ilmoitusherkkyys aseita kohtaan kasvanut? Niiden olemassaolo ehkä tiedostetaan eri tavalla kun aiemmin.

Illan aikana opin paljon poliisin arjesta ja kunniotus heidän ammattikuntaansa kohtaan kasvoi edelleen. He tekevät todellista kutsumustyötä. Etelä-Savossa erityisenä haasteena ovat välimatkat. Poliisipartioden määrä on sidoksissa väkilukuun ja ajomatkat voivat olla pitkiä. Poliisipartioiden määrän pitäminen vähintään nykyisellään maakunnassamme on tärkeää. Pitkien välimatkojen lisäksi kesäasukkaiden ja matkailijoiden suuri määrä ovat haaste poliisille. Väkilukumme kasvaa ajoittain hyvin suureksi. Hallintovaliokunnan jäsenenä, jota välillä myös poliisivaliokunnaksi kutsutaan sain arvokasta käytännön tietoa työhöni. Kun uudistamme aselakia tai määrittelemme poliisin tulevia määrärahatarpeita , on asiantuntijatiedon lisäksi käytettävissäni arjen tietoa ja runsasta kokemusta. Lämmin kiitos Mikkelin poliiseille!

Jaa artikkeli

Kommentit (1)

Jätä kommentti


Viimeisimmät blogikirjoitukset

Blogi
arkisto