Hyvää Yrittäjän päivää!

Hyvää Yrittäjän päivää!

Tänään lauantaina 5.9.2015 vietetään Yrittäjän päivää. Suomi on täynnä elämänmakuisia tarinoita yrittäjyydestä, sen tuomista mahdollisuuksista, haasteista, eteen tulevista ylä- ja alamäistä ja menestyksen hetkistä. Yrittäjyys kiehtoo ja kiinnostaa. Joskus se toisaalta näyttää pelottavankin. Jokin kipinä kuitenkin synnyttää maahamme jatkuvasti uusia yrityksiä. Minä kutsun tuota kipinää innostukseksi. Sillä mielestäni juuri innostuksessa ja sen herättelemisessä piilee myös yrittäjyyteen kannustamisen sydän.
 
Ennen nykyistä työtäni elin itse yrittäjän arkea kymmenen vuotta. Aikaan mahtui 90-luvun lama ja tiukat talouden realiteetit ja yrittäjän ilot. Yrittäjälle oma yritys on enemmän kuin työpaikka, se on elämänasenne, joka kantaa ja saa jaksamaan. Hienointa oli tunne siitä, että sai tarjota työpaikan niin monelle osaajalle.

Nykyisessä tehtävässäni teen töitä erityisesti yrittäjän toiminnan sujuvoittamisen, Suomen viennin kasvattamisen ja kansainvälisyyden edistämiseksi. Tässäkin työssä tarvitaan innostusta ja uskoa parempiin aikoihin. Yrittäjät ovat avainroolissa siinä, että Suomi jälleen nousee.
 
Olen iloinen siitä, että yrittäjien arvostus on kasvanut Suomessa; sitä ei enää nähdä kapeasti itsekkäänä voitontavoitteluna, vaan myös mahdollisuutena toteuttaa omaa intohimoa ja luovuutta, kartuttaa yhteistä ja yhteiskunnan hyvinvointia sekä ansaita kohtuullinen korvaus ahkeroidusta työstä.
 
Erityisen iloinen olen nyt hallitusohjelmaan merkityistä kirjauksista, joissa yrittäjyyteen aidosti kannustetaan. Tärkeintä on kannustava ja ennakoitava ilmapiiri. Se, että päätöksentekoon voidaan luottaa. Paikallista sopimista lisätään, työllistämisen kynnystä alennetaan. Lisäksi on tärkeää parantaa kasvuhakuisten pk-yritysten rahoitusmahdollisuuksia ja tarjota apua kansainvälistymiseen. Normien purku on välttämätön kasvun aikaansaamiseksi.
 
Me kaikki tiedämme, että yrittäjäksi ryhtymiselle ei ole määritelty minimi-ikää tai tiettyä tapaa. Tämän ovat osoittaneet niin tarmokkaat koululaiset hyvää mustikkasatoa myyden tai innovatiiviset opiskelijat korkeakouluissa perustaessaan ennakkoluulottomasti ensimmäisiä yrityksiään. On todella tärkeää, että yrittäjyyskasvatusta lisätään koulujen opetukseen. Sen parhaimpia hedelmiä nautitaan kun nuoriin syttyy yrittäjämäinen asenne. Heidän itsetuntonsa vahvistuu, uskallus kasvaa, katse suuntautuu eteenpäin ja taloustaidot ja arjen hallinta kehittyvät. Kyseisistä vahvuuksista kun on hyötyä jokaisessa ammatissa, jokaisessa elämäntilanteessa.
 
Kaikkien menestyvien yritysten ytimessä on ihmisiä, jotka ovat joskus saaneet ensimmäisen innostuksensa, ideaansa ensimmäisen kimmokkeensa. Haluan kannustaa teitä kaikkia tälläkin hetkellä omaa ideaanne pohtivia rohkeasti työstämään ajatustanne eteenpäin. Sydämestäni haluan kiittää teitä kaikkia yrittäjiä, jotka toteutatte unelmaanne ja luotte uutta siitä työstä, jota joka päivä haasteistakin huolimatta teette. Olen huomannut, että innostus on hyvin palkitseva voimavara. Kun kovin innostuu, sitä usein onnistuu. Ja kun onnistuu, sitä usein innostuu lisää.
 
Yrittäjän päivänä toivotan voimia, positiivista energiaa ja menestystä alkavaa syksyyn. Suomi tarvitsee juuri nyt lisää yrityksiä, uusia työpaikkoja ja yritteliästä toimintakulttuuria kipeämmin kuin koskaan. Yrittäjät, kiitos kun olette luomassa Suomeen työtä. Hyvää Yrittäjän päivää!

Jaa artikkeli

Kommentit (0)

Jätä kommentti


Viimeisimmät blogikirjoitukset

Blogi
arkisto