Kahvinkeitto ei ole häpeäksi kenellekään

Kahvinkeitto ei ole häpeäksi kenellekään

On erinomaista, että edes kerran vuodessa naiset yhteistyössä nostavat tasa-arvon tavoitteita näkyvästi esille. Suomessa naisilla on toki hyvät oltavat kun vertaillaan muihin maihin.  Siihen ei voi tyytyä. Räikeitä epäkohtiakin löytyy. Sukupuolten välisen tasa-arvon rakentaminen on jatkuvaa työtä. Tasa-arvotyö on ikään kuin horisontti;  taakse katsoessa saamme olla kiitollisia aiempien sukupolvien työstä. Kun katsomme eteenpäin maailma muuttuu ja tuo tullessaan uusia kysymyksiä, jotka sukupuolittuvat halusimme sitä tai emme. 

Työelämässä tasa-arvo ei toteudu. Palkkakehitys on miehiä heikompaa, vanhempainvapaat ja vanhemmuuden kustannukset eivät jakaudu tasaisesti. Näistä johtuen mm nuorten naisten pätkätöiden määrä on suuri. Ikäsyrjinnän kohteeksi työpaikoillaan joutuu jo viisikymppisiä naisia. Lähisuhdeväkivaltaa on Suomessa enemmän kuin muualla Euroopassa. Toisaalta syrjäytyminen on erityisesti nuorten miesten vakava ongelma. 

Tasa-arvo-ongelmia ei ratkota vastakkainasettelulla. Naisjärjestöjä tarvitaan nostaamaan epäkohtia tietoisuuteen. Sen jälkeen ongelmia ratkotaan yhteistyössä, yhdessä miesten kanssa. Fiksujen miesten kanssa liittoutumalla asiat etenevät. On harmi, että moni ajankohtainen tasa-arvokysymys on työmarkkinajärjestöjen pöytälaatikossa. Moni ilmeisesti sijoitettuna mappi Ö:hän. Naisen ääni ei kuulu työmarkkinapöydissä.

Perheet suorastaan huutavat lisää päätöksiä arjen helpottamiseksi. Hallituksen puoliväliriihessä esittelemät keinot työelämän tasa-arvon lisäämiseksi ovat oikeansuuntaisia, mutteivät vielä riittäviä. 

Työelämä muuttuu, lasten kasvuympäristö muuttuu ja perheiden arki on entistä haastavampaa. Perheet tarvitsevat lisää valinnanvapautta ja työelämän joustoja. Työnantajat tarvitaan ehdottomasti talkoisiin mukaan. Perheystävällisyys ja -vastuullisuus voi jatkossa olla kova kilpailutekijä yrityksille osaavan työvoiman saannissa.

Eduskunnan naisverkosto  järjesti naistenpäivänä aamukahvitilaisuuden. Se keräsi salin täyteen naisia eri aloilta. Paikalla oli yrittäjiä, järjestöjen edustajia, toimittajia ja kansanedustajia. Kuulimme ajatuksia naisen arjesta niin yrittäjiltä  Merja Rehniltä ja Pirjo Suhoselta, median näkökulmasta Merja Ylä-Anttilalta. Omassa yrittäjä-poliitikon puheenvuorossani korostin naisen oman tahdon merkitystä kun uraa luodaan. Toisten naisten tuki on tärkeää mutta ei itsestään selvää. Naisten pitäisi verkottua paremmin ja tukea toisiaan eteenpäin. Miehet ovat molemmissa taitavampia. Kahvinkeittäminen ei ole kenellekään häpeäksi, se on sekä miesten että naisten puuhaa. Eduskunnan naistenpäivän kaltaisia tilaisuuksia tarvitaan lisää. Kiitos aktiiviselle naisverkostolle.

 

 

 

 

 

 

 

 

Jaa artikkeli

Kommentit (3)

Jätä kommentti


Viimeisimmät blogikirjoitukset

Blogi
arkisto