Kenttämatkalle Nairobiin

Kenttämatkalle Nairobiin

Matkalaukkuun on pakattu sadetakkia, kesäkenkää, juhlamekkoa, malarialääkettä ja suomalaista suklaata. Huomenna aikasin alkaa matkamme kohti Nairobia. Osallistun Ulkoministeriön järjestämään kehityskysymysten ohjelmaan yhdessä talouselämän osaajien, toimittajien ja parin kollegani kanssa.

Kenttämatkamme on tehokas, kolmen päivän aikana tutustumme erilaisiin kehitysyhteistyömuotoihin, kuten vesiprojekteihin, kouluihin, lastenkeskukseen, lääkeyritykseen. Tapaamme myös paikallista kauppaministeriön väkeä.

Suomi on tehnyt pitkäjänteisesti kehitysyhteistyötä Kenian kanssa,  yli 30 vuotta. Vuosien aikana yhteistyön muodot ovat muuttuneet ja Suomi vaatii  enemmän yhteistyökumppaniltaan. Toimintaympäristössä on oltava edellytyksiä kestävään kehittymiseen. Suomen kuten muiden Pohjoismaiden yhteistyömaat ovat lähinnä vähiten kehittyneitä, erityisen köyhiä afrikkalaisia maita.

Vuoden 2008 jälkeinen aika on ollut sisäisesti levotonta. Elokuussa kansa sai äänestää uudesta perustuslaista, sen jälkeen tilanne on rauhoittunut.  Poliittisia jännitteitä toki on edelleen ja ne voivat heijastua kaduilla. Ulkoministeriön tiedotteessa varoitellaan suurista ihmisjoukoista. Kenialla on merkittävä rooli itäisen Afrikan tasapainoilijana. Se toimii aktiivisesti konfliktien välittäjänä mm. Somalian rauhanprosessien yhteydessä.

Odotan matkamme antia, tapaamisia ja keskusteluja mielenkiinnolla. Viisaampana ja kokemuksia rikkaampana palaamme kotiin loppuviikosta. Erityisen paljon odotan keskusteluja naisten ja lasten aseman parantamiseksi tehdystä työstä.  Nopea väestönkasvu haastaa yhteiskunnan rakenteita. On mielenkiintoista päästä kuulemaan, mitä konkreettista rahoillamme on saatu aikaiseksi.

Jaa artikkeli

Kommentit (0)

Jätä kommentti


Viimeisimmät blogikirjoitukset

Blogi
arkisto