Ylen rahoitus maaliin

Ylen rahoitus maaliin

Eduskunnassa tehtiin tänään merkittävä ja odotettu kahdeksan puolueen yksimielinen päätös. Tämä on hieno juttu, koska hallituksen ja oppostion kesken käydään jatkuvaa vääntöä kaikesta mahdollisesta.  Täydellinen yksimielisyys eduskuntaryhmien kesken näin merkittävässä ja viime kaudella vaikeassa asiassa on hieno juttu.

Uusi maksu otetaan käyttöön vuoden 2013 alussa, joka ei ole valtion budjetista riippuvainen. Maksu on henkilökohtainen ja se kerätään kaikilta työssäkäyviltä täysikäisiltä. Uudistuksesa parasta on se, että se on sosiaalisesti erittäin oikeudenmukainen. Nykytilanteeseen verrattuna uudistuksesta hyötyvät noin miljoona suomalaista sinkkutaloutta. Maksu määräytyy tulotason mukaan.Kaikkein pienituloisimmat saavat vapautuksen tai pienemmän maksun.

Maksu on sosiaalisesti oikeudenmukainen siitäkin syystä, että maksajia on enemmän. Maksajien joukko laajenee, kun se suuri joukko , joka on maksunsa laiminlyönyt, osallistuu myös palvelujen rahoittamiseen.

Kompromissiratkaisu on hyvä, mutta toki ei täydellinen. Maksu nousee hieman keskiverto kahden työssäkäyvän aikuisen perheessä nykyisestä. Toisaalta myös tarjonta on lisääntynyt, kun Yle tarjoaa monipuolisesti palveluja muuallakin kuin perinteisesti TV:ssä ja radiossa, kuten netissä ja puhelimissa.

Parasta päätöksessä on se, että se saatiin niin hyvässä sovussa lopulta aikaiseksi ja aikaa ja energiaa  ei kulu tämän vatvomiseen. Se osoittaa, että suhteellisuuden taju eduskunnassa toimii ja nyt voidaan keskittyä isompiin ja vaativampiin asioihin. Haasteita eduskuntatyössä tulee riittämään.Kulunut viikko on ollut superkiireinen ja täynnä isoja asioita ja päätöksiä. Budjettikeskustelut ovat puhututtaneet kansanedustajia istuntosalissa yön tunteinakin. Eurokriisiä on ratkottu suuressa valiokunnassa useana päivänä.

Ensi viikolla työmme vielä  jatkuu ja sen jälkeen koittaa odotettu ja ansaittukin joulutauko. Kyllä uupuneisuus täällä alkaa näkyä monien kasvoilla.

Jaa artikkeli

Kommentit (1)

Jätä kommentti


Viimeisimmät blogikirjoitukset

Blogi
arkisto