EU-direktiivi esittää lisätaakkaa vesiliikenteen pienyrittäjille

EU-direktiivi esittää lisätaakkaa vesiliikenteen pienyrittäjille

EU:sta tulee enimmäkseen hyödyllistä lainsäädäntöä joka muun muassa sujuvoittaa sisäistä kaupankäyntiä. Yksi laki on usein parempi kuin 28. Välillä tulee luonnollisesti myös huteja. Esitys säädellä sisävesiliikenteen työaikoja on tuorein esimerkki sääntelystä, joka uhkaa työpaikkoja Suomessa.

Keskustelimme asiasta tänä aamuna EU-ministerivaliokunnassa. Direktiivin tavoite on epäilemättä hyvä mutta komission esityttämä malli lisäisi valitettavasti liiaksi suomalaisten pienyrittäjien kustannuksia ja byrokraattista taakkaa. Suomessa sisävesiliikenteen kausi on lyhyt ja alan yritykset kovin pieniä. Direktiivi sopisi siis huonosti oloihimme. Lisäksi esitytetyt vähimmäisvaatimukset on pääosin katettu jo nykyisessä lainsäädännössämme.

Viime kädessä direktiivi vaarantaisi työpaikkoja Suomessa. Siksi pidän direktiiviä huonona ja esitin, että Suomi ei sitä sellaisenaan tukisi. Jatkovalmistelussa on oleellista varmistaa, että direktiivi huomioi paremmin pk-yritykset eikä aiheuta niille kohtuutonta lisätaakkaa.

Hallitus oli jo ehtinyt ottaa asiaan alustavan myönteisen kannan, jota joudumme nyt tarkistamaan. Matkan varrella on ollut epäselvyyttä esimerkiksi siitä, koskeeko direktiivi ollenkaan varsinaisia sisävesiämme vai pelkästään rajajokia. Nyt tiedämme, että se kattaa kaikki sisävedet.

Onneksi asiassa otetaan nyt aikalisä EU-tasolla. Muillakin jäsenmailla on epäilyksiä ja asian käsittely siirtyy. Hyvä niin, jotta meille jää aikaa arvioida tarkemmin direktiivin vaikutuksia ja tarkistaa kantaamme.

Tässä taloustilanteessa Suomella ei ole varaa menettää yhtäkään työpaikkaa tarpeettoman sääntelyn johdosta.

Jaa artikkeli

Kommentit (1)

Jätä kommentti


Viimeisimmät blogikirjoitukset

Blogi
arkisto