Tilaa Lenitan ajankohtaiset uutiset RSS-syötteenä

Etelä-Savon Kokoomusnaiset kannattavat hyvinvointiyhteiskunnan turvaamista

(20.02.2012)

Etelä-Savon Kokoomusnaiset kannattavat hyvinvointiyhteiskunnan turvaamista

Etelä-Savon Kokoomusnaiset kannattavat hallituksen valmistelemaa kuntauudistusta. Kuntauudistus on nähtävä mahdollisuutena ja ennakoivaa kykyä osoittavana kuntarakennetta eheyttävänä työnä. Kokoomusnaisten mielestä niissä kunnissa, joissa yli puolet palveluista ostetaan toiselta kunnalta tai kuntayhtymältä, tulisi käynnistää kuntauudistuksen suunnittelu.  Kaikkien kuntien tulisi kriittisesti arvioida, millaiset mahdollisuudet niillä on tulevaisuudessa tuottaa itsenäisesti palvelunsa.

Kuntauudistuksessa on tarkoitus ottaa huomioon alueiden erilaisuus, kuten kasvukeskukset, harva asutus, pitkät etäisyydet, saaristoisuus ja kielelliset olosuhteet selvittämällä kullekin alueella tarkoituksenmukainen kunta- ja palvelurakenne. Uudistuksen tavoitteena ei ole palveluiden ja asukkaiden keskittäminen, vaan hyvinvointiyhteiskunnan turvaaminen.

”Kun pelkää muutosta, odottaa sen huonontavan asioita. Kun toivoo muutosta, odottaa sen parantavan asioita.” Kokoomusnaisten puheenjohtajan Lenita Toivakan mielestä kyse on yleisestä ilmapiiristä ja asennoitumisesta kuntauudistukseen.

Etelä-Savon Kokoomusnaiset kannustavat kuntia rohkeuteen tehdä vaikeitakin ratkaisuja laadukkaiden, yhdenvertaisten kunnallisten palvelujen ja talouden turvaamiseksi tulevaisuudessa. Tavoitteena tulee olla laajan yhteisymmärryksen hakeminen kuntauudistuksesta ja sen toteuttaminen lähidemokratiaa kunnioittaen.

Nyt täytyy toimia, ja nähdä kuntauudistus koko Suomea yhdistävänä tekijänä.
 

Liikenneyhteyksiämme kehitetään

(17.02.2012)

Hallitus valmistelee parhaillaan seuraavaa liikennepoliittista selontekoa. Selonteossa keskittytään liikenteen toimivuuden kehittämiseen niin, että liikkuminen olisi entistä turvallisempaa, helpompaa ja kestävämpää. 

Toimivilla liikenneyhteyksillä ja saavutettavuudella on suuri merkitys alueemme kehityksen kannalta, kun etäisyyksien aiheuttamat haitat vähenevät. Etelä-Savon ja koko Itä-Suomen pääväylä, VT 5 on saatava ajanmukaiseen kuntoon. Tien nykytila ja merkitys on huomioitava liikennepoliittisessa selonteossa, jota valmistellaan parhaillaan. Nykyisillä liikennemäärillä tie on aivan liian vanhanaikainen ja riittämätön. Puutteita on niin turvallisuudessa kuin liikenteen sujuvuudessakin.

Selonteko tulee eduskunnan käsittelyyn huhtikuun aikana.

Ikärasismi uhka työurien pidentämiselle

(14.02.2012)

Kokoomusnaiset ottivat liittohallituksen kokouksessaan kantaa työurien pidentämiseen:

Eläkeiän nosto on välttämätön keino työurien pidentämisessä. Ihmiset elävät nykyään kauemmin ja terveempinä kuin ennen. Työmarkkinoilla esiintyvä ikärasismi on huolestuttavaa, kun täysin työkykyiset ja työhaluiset ihmiset joutuvat työuraltaan pois aiemmin kuin haluaisivat.

Monet joutuvat liian usein työuraltaan pois ennen aikojaan työttömyyseläkeputkeen. Tämä kehitys pitää pysäyttää ja tukea työurien jatkumista. Työelämän tulee erilaisilla uudelleen järjestelyillä tukea työurien jatkumista eläkeikään asti.

"Iloinen asia on, että työmarkkinajärjestötkin ovat nyt ottaneet esille eläkeiän nostamisen osana työurien pidentämistä. Pelkkä mekaaninen eläkeiän nostaminen ei kuitenkaan yksinään ratkaise ongelmaa vaan päähuomio tulee kohdentaa siihen, miten työikäisten työuria pidennettäisiin niiden alku- ja keskikohdasta", toteaa Kokoomusnaisten puheenjohtaja Toivakka.
 

(13.02.2012)  Ei tuijoteta karttoja

(10.02.2012)  Kolumnini Maaseudun Tulevaisuudessa

(08.02.2012)  Keskustelu kuntarakenteen toteutuksesta alkaa

(07.02.2012)  Kevätistuntokausi alkoi

(07.02.2012)  Sauli Niinistö, Suomen seuraava presidentti!

(01.02.2012)  Ben Z kampanjoi Savossa Saulin puolesta

(01.02.2012)  Onnea Mikkeli! Vuoden 2012 kaupunkikeskusta!

(30.01.2012)  Perheväkivallan vastainen koulutus armeijassa vähentää naisiin kohdistuvaa väkivaltaa

(30.01.2012)  Teot ovat kauneinta puhetta

(26.01.2012)  Virkkunen: Selvitystyö ei lykkää kuntauudistusta

(26.01.2012)  Saulin kampanjaa Etelä-Savossa

(24.01.2012)  Miten toimii nuorten yhteiskuntatakuu ?

(24.01.2012)  Mitä sinä voit tehdä Saulin puolesta!

(23.01.2012)  Sauli toiselle kierrokselle

(17.01.2012)  Presidentin tulee elää niin kuin opettaa

(16.01.2012)  Niinistön kampanjaa Etelä-Savossa ja Etelä-Karjalassa

(13.01.2012)  Kuntakarttatyö jatkuu edelleen

(13.01.2012)  Niinistön kampanja Etelä-Savossa jatkuu

(04.01.2012)  Presidenttiehdokas Niinistö Etelä-Savossa

(19.12.2011)  Joululahjoja maakuntaan!

(16.12.2011)  Pikavippifirmoilla tuntuu menevän taloudellisesti erinomaisesti

(16.12.2011)  YLEn rahoitus uudistuu

(14.12.2011)  Mieluummin mukana kuin muualla

(08.12.2011)  Lääkkeitä velkakriisiin haetaan

(08.12.2011)  Itsenäisyyden kunniaksi

(02.12.2011)  Keskustelua talouden nykytilasta

(02.12.2011)  Pikavippien rajoittamisessa edettävä ripeästi

(29.11.2011)  Kattava sopu työmarkkinoilla

(28.11.2011)  Kuntaliitossanailua

(27.11.2011)  Luovuin nuijasta

(26.11.2011)  Toivakka: Perusturvan ei pidä passivoida - kannustavuuteen panostettava

(25.11.2011)  Seminaari perusturvasta

(21.11.2011)  Lahjoitus väkivallan vastaiseen työhön

(18.11.2011)  Toivakka: lisää perheystävällisyyttä

(16.11.2011)  Pikavipit saatava kuriin!

(14.11.2011)  Kiitos kokoomusnaiset!

(13.11.2011)  Eduskuntaryhmän tervehdys kokoomusnaisten edustajakokoukselle

(11.11.2011)  Kokoomusnaisten puheenjohtajisto valitaan viikonloppuna

(10.11.2011)  Veteraanien vetoomus päättäjille

(09.11.2011)  Kokoomusnaiset vaativat päihdeäideille pakkohoitoa

(08.11.2011)  Talous jälleen keskustelunaiheena

(04.11.2011)  Toivakka puolustaa kuntauudistusta

(04.11.2011)  Keskustelua taloustilanteesta Suuressa valiokunnassa

(02.11.2011)  Vallattomana Valtiosalissa

(01.11.2011)  Pelastushelikopterit pidettävä ilmassa Itä-Suomessa

(01.11.2011)  Toivakka huolissaan nuorten syrjäytymisestä

(31.10.2011)  Toivakka: Keskusta tuhoaa ostovoimaa

(28.10.2011)  Sauli tapaa eteläsavolaisia

(26.10.2011)  Kulttuuri vahvistaa maakuntaa

(23.10.2011)  Lue Saulin linjapuhe tästä

(21.10.2011)  Sauli Presidenttiehdokkaaksi

(21.10.2011)  Äänestys perustuslaista

(17.10.2011)  Luomuinstituutti Mikkeliin esittää selvitysmies Cronberg

(14.10.2011)  Sopu työrmarkkinoilla!

(12.10.2011)  Toivakka: Veteraanien lisärahat loistojuttu

(12.10.2011)  Nuorten juopottelua ei saa katsoa läpi sormien

(10.10.2011)  Ryhmäpuhe talousarvion lähetekeskustelussa

(10.10.2011)  Budjettiviikko alkaa

(07.10.2011)  Savuttoman kaupungin puolesta

(06.10.2011)  Junamatkailija kiittää

(30.09.2011)  Hallitus nauttii eduskunnan luottamusta

(27.09.2011)  Hallitus vastaa välikysymykseen

(20.09.2011)  Synttärit tulossa

(19.09.2011)  Toivakka ehdolle Kokoomusnaisten keulaan

(17.09.2011)  Kokoomus on jälleen suurin

(12.09.2011)  Hyvää keskustalaista hanketta ei pidä jättää kesken

(09.09.2011)  Auton Päivä 10.9.

(09.09.2011)  Sydänpäivä- Pukeudu Punaiseen

(08.09.2011)  Keskustelua taloudesta

(05.09.2011)  Syysistuntokausi alkaa

(01.09.2011)  Vanhuspalvelulaki on saatava vauhdilla eteenpäin

(01.09.2011)  Jätän kaupunginhallituksen

(28.08.2011)  Eduskuntaryhmän kesäkokous 30.-31.8

(22.08.2011)  Ministeriryhmän kesäkokous

(21.08.2011)  Kotimainen kala arvoon!

(17.08.2011)  Mikkelin kalamarkkinat ja Saimaa Summit Savonlinnassa

(10.08.2011)  Maatilayrittäjän arkeen tutustumassa

(25.07.2011)  Tuorein kolumnini Länsi- ja Itä-savossa

(20.07.2011)  Suuri valiokunta kokoontui

(13.07.2011)  Ristiinan markkinoilla

(08.07.2011)  Opettajankoulutus jatkuu Savonlinnassa

(04.07.2011)  Seutusotelle kehittämisrahaa

(01.07.2011)  Hyvää kesää!

(29.06.2011)  Vieraana Yle Radio 1:ssä

(29.06.2011)  Sauli tavoittelee ehdokkuutta - Eduskunta keskustelee hallitusohjelmasta

(23.06.2011)  Kokoomuksen Pekka Ravista eduskunnan varapuhemies

(21.06.2011)  Toivakka eduskuntaryhmän varapuheenjohtajaksi

(19.06.2011)  Kokoomuksen Toivakka: Lapsiperheiden perusturvaa ja palveluita parannetaan

(19.06.2011)  Kataisen hallituksen kokoomusministerit vahvoja osaajia

(17.06.2011)  Puolue kokoontuu

(10.06.2011)  Takaisin Säätytalolle

(10.06.2011)  Mäntyharjulla lauantaina 11.6.

(05.06.2011)  Hallitustunnustelujen tilanne

(23.05.2011)  Portugali-tuen eduskuntakäsittely

(18.05.2011)  Perjantaina Säätytalolle

(11.05.2011)  Hallitusneuvottelut alkanevat ensi viikolla

(09.05.2011)  Maakuntapäivän avaus

(07.05.2011)  Maakuntapäivä Pieksämäellä ma 9.5.

(05.05.2011)  Hallitustunnustelut jatkuvat

(01.05.2011)  Vappupuhe Kirkkopuistossa

(29.04.2011)  Valtiopäivät avattu

(28.04.2011)  Valiokuntatyö alkaa

(21.04.2011)  Jatkan eduskuntaryhmän puheenjohtajistossa

(20.04.2011)  Kiitos, Kiitos! ja Kiitos!

(18.04.2011)  Kokoomus on ensimmäistä kertaa Suomen suurin

(18.04.2011)  Kiitos luottamuksesta

(15.04.2011)  Katso Jyrki Kataisen tervehdys

(14.04.2011)  Länsi- ja Itä-Savon Lenita-liite pdf-muodossa

(14.04.2011)  Nyt tarvitaan reilua vastuunkantoa

(10.04.2011)  Ylen ja Länsi-Savon vaalipaneelissa

(07.04.2011)  Kokoomuksen Toivakka: Kiviniemi puhuu asian vierestä

(05.04.2011)  MLL-paneeli Sotkulla

(31.03.2011)  Kotimaiseen ruokaan kannattaa panostaa

(31.03.2011)  Pieksämäen puolesta edelleen

(30.03.2011)  Seminaari perheyrittäjyydestä

(28.03.2011)  Toivakka: Pätevyysvaatimusten muuttamisessa otettava aikalisä

(21.03.2011)  NASY - Naiset yhdessä ry:n Toivakka : Vapaaehtoistyö ei korvaa peruspalveluita

(21.03.2011)  Lenita-auto on ykkönen

(17.03.2011)  Lenita Toivakka (kok) 14

(15.03.2011)  Eduskunta vietti hiljaisen hetken täysistunnossa

(12.03.2011)  Veteraanipalvelut pitää turvata

(09.03.2011)  Toivakka: Maakunta sitoutunut norpansuojeluun

(09.03.2011)  Kokoomuksen Toivakka: "Lex Risikko" tuo parannusta ikäihmisen arkeen

(06.03.2011)  Toivakka: Lipponen puolustelee höveliä talouslinjaa

(04.03.2011)  Kokoomuksen Toivakka: Terveyspalveluiden kehittämisehdotukset pöytään

(03.03.2011)  Teatteria maankäyttö- ja rakennuslaista

(02.03.2011)  Kokoomus kuuntelee Pieksämäellä la 5.3.

(01.03.2011)  Tutustu kokoomuksen vaaliohjelmaan

(28.02.2011)  Toivakka perussuomalaisille: Lapsilisät on jo päätetty sitoa indeksiin!

(25.02.2011)  Tule keskustelemaan sisäisestä turvallisuudesta!

(25.02.2011)  Ei tasaverolle!

(22.02.2011)  Ministeri Virkkusen kanssa tänään talvikiertueella Mikkeli-Juva-Savonlinna

(21.02.2011)  Mielipidekirjoitus Länsi-Savossa: Hyvinvointi luodaan työtä tekemällä

(20.02.2011)  Toivakka: Kiviniemi kiristäisi yrittäjien verotusta

(20.02.2011)  Keskustelutilaisuus ikäihmisten ihmisoikeuksista

(17.02.2011)  Keskitetään opettajankoulutus Savonlinnaan

(15.02.2011)  Superin vaalipaneelissa

(09.02.2011)  Kokoomuksen Toivakka tyrmää opposition tuloerokritiikin

(08.02.2011)  Tuloerot ovat kaventuneet, työtä jatkettava

(08.02.2011)  Hallitus vastaa välikysymykseen

(07.02.2011)  Maakunnan nuoria kuulemassa

(04.02.2011)  Toivakka: Harmaan talouden rangaistuksia kovennettava

(02.02.2011)  Kokoomusnaisten Toivakka : Väkivallan perintö saatava verolle

(31.01.2011)  Uskomme vahvojen alueiden Suomeen

(26.01.2011)  Kokoomuksen Toivakka: Tuloerot kaventuivat, ihmisten kokemaa köyhyyttä vähennettävä edelleen

(24.01.2011)  Etelä-Savon Kokoomusnaiset: Opettajankoulutus Savonlinnassa turvattava

(22.01.2011)  Kokoomuksen Toivakka: SDP myöhässä perusturvakantojensa kanssa

(21.01.2011)  Kokoomuksen eduskuntaryhmä julkisti ympäristöraportin

(19.01.2011)  Pekka Ravi sairauslomalla

(18.01.2011)  Kokoomus julkisti 30 toimenpidettä työllisyyden ja talouskasvun vahvistamiseksi

(13.01.2011)  Mistään leikkauslistoista ei ole päätetty

(11.01.2011)  Arkadianmäellä taas...

(05.01.2011)  Terveydenhuolto paranee Mikkelin seudulla

(30.12.2010)  Hyvää ja Onnellista Uutta Vuotta!

(22.12.2010)  Tavataan Puumalassa Kahvila Kuittisessa tiistaina 28.12 klo 10-11. Keskustellaan ajankohtaisista asioista, kuten kuntaliitoksesta!

(17.12.2010)  Tule kertomaan kuulumiset ja juomaan glögiä ti 21.12. klo 16-17 Kauppakeskus Akseliin

(16.12.2010)  Kokoomusnaisten Toivakka: Tasa-arvoiset mahdollisuudet rakennetaan jo peruskoulussa

(14.12.2010)  Toivakka haluaa lisää poliiseja kenttätyöhön

(13.12.2010)  Nyt puhutaan talousarviosta 2011

(10.12.2010)  Etelä-Savon Kokoomusnaiset esittäytyvät Pieksämäellä 10.12.

(05.12.2010)  Hallintovaliokunta Kansalaisinfossa

(01.12.2010)  Toivakka: Terveydenhuoltolaki etenee eduskunnassa

(28.11.2010)  Toivakka: Viitostien Mikkeli-Juva osuuden suunnitelmia kiirehdittävä

(28.11.2010)  Toivakka vaatii Punkaharjun bioetanolitehtaalle valtion tukea

(27.11.2010)  Kerimäki, Joroinen ja Juva - sunnuntaiajelulla maakunnassa

(21.11.2010)  Toivakka: Takuut Irlannille suomalaisten etu

(20.11.2010)  Toivakka: Valtionosuusjärjestelmää uudistettava

(20.11.2010)  Rantasalmella, Pieksämäellä ja Mikkelissä

(15.11.2010)  Toivakka vaatii työhyvinvointitalkoita

(12.11.2010)  Lapsilisät sidottiin indeksiin

(06.11.2010)  Kenttämatkalla Keniassa

(04.11.2010)  Nenäpäivänä 5.11 Mikkelin Teatterilla

(02.11.2010)  Kierrän kokoomusyhdistysten syyskokouksissa

(29.10.2010)  Toivakka: SDP:n käsitys koulutuksen tasa-arvosta on kummallinen

(29.10.2010)  Puhutaan lasten ja nuorten hyvinvoinnista

(27.10.2010)  Kreikkaa, perusopetusta ja luontomatkailua

(26.10.2010)  Eläkeläisiä kuulemassa

(20.10.2010)  Toivakka harmittelee kaupan penseyttä lähiruokaan

(19.10.2010)  Lounastapaamisella presidentin kanssa

(14.10.2010)  Suullinen kysymykseni ministeri Vapaavuorelle

(14.10.2010)  Venetoimittajat aamiaisella eduskunnassa

(14.10.2010)  Ajankohtaisen Kakkosen teemaillassa

(10.10.2010)  Toivakka EWA:n kongresissa Haagissa

(07.10.2010)  Toivakka kysyy turvetuotannon ympäristökuormituksesta

(05.10.2010)  UM:n seminaari kehityskysymyksistä

(05.10.2010)  Toivakka tyrmistynyt ympäristöministeriön päätöksestä

(01.10.2010)  Vanhuspalvelupäivä lauantaina

(30.09.2010)  Keskustelua hyvinvointivaltion haasteista

(29.09.2010)  Eduskunnalle annetaan ensimmäinen sukupuolten tasa-arvoa käsittelevä selonteko

(27.09.2010)  Koulukiertueella

(21.09.2010)  Huumeet nuorten uhkana

(17.09.2010)  Iltalenkille Lenitan ja Ellin kanssa

(16.09.2010)  Toivakka: Varhaisella tukemisella miljardivaikutukset

(16.09.2010)  Lelut kiertoon! Toivotalkoot lauantaina Graanilla

(13.09.2010)  Varhaisella puuttumisella miljardivaikutukset

(11.09.2010)  Toivakka: Vihreä verouudistus tarkkaan harkittu

(08.09.2010)  Auton Päivää vietetään lauantaina

(07.09.2010)  Hiljainen hetki eduskunnassa

(06.09.2010)  Etelä-Savon Kokoomusnaiset vaativat lisää kieltenopetusta

(05.09.2010)  Pieksämäki-päivä

(31.08.2010)  Kokoomusnaiset aktiivisina

(29.08.2010)  Itä-Suomen Huippukokous Kuopiossa

(26.08.2010)  Työterveyslaitoksen Näkökulma-palsta: Liikkumattomuus tulee kalliiksi

(25.08.2010)  Ministeri Holmlund Mikkeliin

(20.08.2010)  Toivakka: Vain menestyvät yritykset voivat tarjota ihmisille työtä ja toimeentuloa

(20.08.2010)  Toivakka: Hallitus panostaa perusturvaan ja ilmastonsuojeluun

(19.08.2010)  Sotaveteraaneja eduskuntavierailulla

(18.08.2010)  Budjettiriihessä Säätytalolla

(16.08.2010)  Eduskuntaryhmän kesäkokous

(13.08.2010)  Toivakka poliisipartion ja sosiaalityöntekijän mukana koulujenaloitusviikonloppuna

(12.08.2010)  Ministeriryhmän kesäkokouksessa

(12.08.2010)  Nettisivuni eivät ole olleet käytössä Veera-myrskyn tuhojen vuoksi

(06.08.2010)  Toivakka: Opetusministeri Virkkunen kokoomusnaisten kanssa Savonlinnaan

(04.08.2010)  Elokuussa kokouksia ympäri Suomea, täysistuntokausi alkaa syyskuussa

(03.08.2010)  Opetusministeri Virkkunen kokoomusnaisten kanssa Savonlinnaan

(02.08.2010)  Ben hurmasi Etelä-Savon

(30.07.2010)  Toivakka: Budjettiesityksessä arvovalintoja pienituloisten eläkeläisten ja lapsiperheiden hyväksi

(23.07.2010)  Benin ja Lenitan kesäkiertue Etelä-Savossa

(22.07.2010)  Ben Z Etelä-Savossa - tätä et ole ennen nähnyt!

(19.07.2010)  Valiokunta kokoustaa Porissa

(13.07.2010)  Saimaa Summit 15.7. Savonlinnassa

(29.06.2010)  Heinäkuussa tavattavissa

(28.06.2010)  Ydinvoimasta päätetään eduskunnassa

(23.06.2010)  Toivakka: Hallitusohjelmassa paljon konkretiaa

(22.06.2010)  Kiviniemen hallitus aloittaa

(19.06.2010)  Harkimo ja Toivakka: Yrittäjien jaksamista tuettava

(18.06.2010)  Minihallitusneuvottelut pääministerin vaihtuessa

(18.06.2010)  Kesäkauden avajaisissa Mäntyharjun torilla

(16.06.2010)  Ihanat saimaannorpat

(15.06.2010)  Toivakka: Laatu paranee terveydenhuollossa

(14.06.2010)  Terveydenhuoltolaki eduskunnassa

(13.06.2010)  Puoluekokous teki mahtavia päätöksiä ja henkilövalintoja

(10.06.2010)  Kokoomuksen puoluekokous Jyväskylässä

(09.06.2010)  Ydinvoimakäsittely päättyi valiokunnissani

(07.06.2010)  Kokoomusnaiset: Viranomaisia koulutettava kunniaväkivallasta

(04.06.2010)  Toivakka: Uudentyyppiset vaaralliset pyydykset kiellettävä

(03.06.2010)  Toivakka: Hallituksen rikoslain uudistuspäätös toivottu

(02.06.2010)  Lounaalla Kazakhstanin puhemiehen kanssa

(31.05.2010)  Maakuntavaltuuston kokous Joroisilla

(29.05.2010)  Toivakka: Anna lapselle savuton lapsuus

(28.05.2010)  Puhumassa Etelä-Savon ammattioppilaitoksen valmistujaisjuhlassa

(26.05.2010)  Toivakka: Takuueläke parantaa pienituloisten naisten asemaa

(25.05.2010)  Jätin kirjallisen kysymyksen Itä-Suomen lentoliikenteen turvaamisesta

(23.05.2010)  Kansanedustajatentissä Radiossa

(22.05.2010)  Puoluehallitus kokoontui Otaniemessä

(19.05.2010)  Kulttuuripoliittinen selonteko eduskunnassa

(18.05.2010)  Terveisiä Maailman terveysjärjestön (WHO) yleiskokouksesta

(16.05.2010)  Kokoomusnaisten Toivakka WHO:n yleiskokouksessa: YK:n vuosituhattavoitteista pidettävä kiinni

(12.05.2010)  Toivakka: SDP leikkii edesvastuuttomasti ihmisten toimeentulolla ja tulevaisuudella

(11.05.2010)  Toivakka: Energiapaketti lisää hyvinvointia ja turvallisuutta

(10.05.2010)  Energiapakettia ja Kreikkaa

(07.05.2010)  Rolllaattorimarssilla Suonsaaressa

(06.05.2010)  Vihreät toivotalkoot Mikkelin satamassa

(05.05.2010)  Risikon matkassa maakunnassa

(30.04.2010)  Vappuaatto katupartiossa

(28.04.2010)  Pidin Kokoomuksen ryhmäpuheenvuoron

(24.04.2010)  Toivakka: Äkkiä takaisin asialinjalle SDP!

(23.04.2010)  Etelä- ja Pohjois-Savon Kokoomusten piirikokouksissa

(23.04.2010)  Vanhempain- ja nuorten ilta Lähemäki-talolla

(22.04.2010)  Kauppalehden kasvuyritysselvitys: Mikkelissä on paljon kasvuyrityksiä

(21.04.2010)  Energiapaketti kasassa

(19.04.2010)  Kokoomusnaiset vaativat jokaiseen Suomen kuntaan perheväkivallan vastaisen toimintaohjelman

(17.04.2010)  Aika puhua perheväkivallasta

(16.04.2010)  Ensimmäistä kertaa eduskuntaryhmässä varapuheenjohtajana

(14.04.2010)  Elinikäisen oppimisen seminaarissa tapasin myös AMK:jen rehtoreita

(12.04.2010)  Valtakunnallinen Kokoomusnaisten liittokokous Mikkelissä tulevana viikonoppuna

(11.04.2010)  Toivakka: Lepän arvio ontuu

(10.04.2010)  Toivakka kokoomusyhdistyksien kevätkokouksissa

(08.04.2010)  Lenita Toivakka Kokoomuksen eduskuntaryhmän ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi

(07.04.2010)  Eroilmoitus tuli yllätyksenä

(31.03.2010)  Mielipidekirjoitukseni Länsi-Savossa sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä

(28.03.2010)  Etelä-Savon Kokoomusnaiset: Etelä-Savoon saatava turvakoti

(27.03.2010)  Vetoomus reumasairaalan puolesta

(23.03.2010)  Kokoomusnaiset kiittävät rikoslain korjaamisesta: Hallitus välittää perheväkivallan uhreista

(23.03.2010)  Toivakka: Kehysneuvotteluista löytyi rahat Savonlinnan rinnakkaisväylälle

(22.03.2010)  Kokoomuksella ratkaisu hyvinvointiyhteiskunnan pelastamiseksi

(20.03.2010)  Toivakka jatkaa Naiset Yhdessä ry:n puheenjohtajana

(19.03.2010)  Hyvinvointiristeilylle

(19.03.2010)  Ministeri Risikon kanssa seminaarissa

(19.03.2010)  Kuunteleeko Hyssälä?

(18.03.2010)  Akseli voitti Retail Awards 2010 -palkinnon kauppakeskussarjan

(12.03.2010)  Kokoomusnaiset: Virkkunen jatkamaan puolueen varapuheenjohtajana

(10.03.2010)  Olen pettynyt ministerin päätökseen

(06.03.2010)  Kokoomusnaisten Toivakka: Rikoslakia on uudistettava väkivalta- ja raiskaustuomioiden osalta

(05.03.2010)  Valoa - ei väkivaltaa julistuksen luovutus eduskunnan puhemiehelle

(04.03.2010)  Kolumnivieraana Työterveyslaitoksen Näkökulmia-palstalla

(01.03.2010)  Hukataanko Voimavaroja-seminaari

(01.03.2010)  Monikulttuurikeskus Mimosassa

(25.02.2010)  Välikysymyskeskustelu oli riman alitus

(22.02.2010)  Korvakahvilassa

(19.02.2010)  Akseli on Vuoden Kauppakeskus

(16.02.2010)  Afganistan -selonteko käsittelyssä

(12.02.2010)  Venemessut aloittavat kevään

(11.02.2010)  Yli 200 lakia tulossa

(09.02.2010)  Asiakeskustelu käynnistyi eduskunnassa

(04.02.2010)  Onko kansanedustajilta arki hukassa?

(02.02.2010)  Arpa ratkaisi

(24.01.2010)  Lenita puoluehallituksen jäseneksi

(19.01.2010)  Ehdolla kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtajaksi

(18.01.2010)  Vierailu Kangasniemelle 19.1

(17.01.2010)  Ministeri Virkkusen kanssa Etelä-Savossa

(15.01.2010)  Kokoomusnaisten vuosi starttasi

(11.01.2010)  Ehkäisevään päihdetyöhön tulee panostaa

(05.01.2010)  Hyvää uutta vuotta 2010!

(17.12.2009)  Työryhmään hyvinvointiyhteiskunnan pelastamiseksi

(16.12.2009)  Viitostien kehittämisseminaari eduskunnassa

(15.12.2009)  Budjettikeskusteluja tällä viikolla

(09.12.2009)  Naisten Pankki tekee hienoa työtä

(07.12.2009)  Linnan juhlissa

(04.12.2009)  Kyllä Afganistanille

(29.11.2009)  Vilkasta keskustelua Akselissa

(29.11.2009)  Maanpuolustuskurssilla 9.11.-2.12.2009

(09.11.2009)  Lapsen oikeudet 20 vuotta

(03.11.2009)  Norpan suojeleminen on maakunnan asia

(02.11.2009)  Etelä-Savon työllisyystilanne huolettaa

(27.10.2009)  Lapsen oikeuksien Seminaari Mikkelissä

(25.10.2009)  Raiskausnäkemykset kuohuttavat

(20.10.2009)  Kokoomusnaisten uudet puheenjohtajat

(19.10.2009)  Laitoshoitoa Suonsaaressa

(15.10.2009)  Kokoomusnaisten puheenjohtajisto valitaan Naantalissa

(10.10.2009)  Mikkelissä uitiin Unicefille

(09.10.2009)  Euroopan Nuoret Parlamentaarikot Mikkelissä

(02.10.2009)  Toivakka ehdolla Kokoomusnaisten varapuheenjohtajaksi

(01.10.2009)  Lapsen oikeudet 20 vuotta

(30.09.2009)  Lapsen hyvinvointi erotilanteissa

(30.09.2009)  Laatua vanhusten hoitoon

(27.09.2009)  Välikysymys vanhustenhoivasta

(25.09.2009)  Promilleraja puhututti toimittaja-aamiaisella

(14.09.2009)  Ehdolla Kokoomuksen Naisten Liiton varapuheenjohtajaksi

(10.09.2009)  Syysistuntokausi vauhdilla käyntiin

(03.09.2009)  Uusi avustaja aloittanut

(02.09.2009)  Huippukokous Imatralla

(02.09.2009)  Istuntokausi alkoi taas 8.9.2009

(19.08.2009)  Kokoomuksen eduskuntaryhmän kesäkokous Turussa

(16.08.2009)  Rintamanaisten kesäpäivä Mikkelissä

(12.08.2009)  Opetusministeri tyytyväinen Mikkelin osaamiseen

(10.08.2009)  Savon, Kymen ja Karjalan apteekkarien kokous Mikkelissä 15.8.

(07.08.2009)  Ruuan arvonlisäveron alennus mietityttää

(05.08.2009)  Kahvit opetusministerin kanssa!

(05.08.2009)  Etelä-Savon kokoomusnaisten risteily Saimaalla

(04.08.2009)  Bloggailu aloitettu taas

(03.08.2009)  Etelä-Savon kansallisten seniorien kesäpäivä 5.8.

(01.07.2009)  Päämajan Kesäsymposium oli menestys!

(24.06.2009)  Toriparkin rakentaminen alkaa Mikkelissä

(24.06.2009)  Kesäteatteria ja kulttuuritapahtumia

(23.06.2009)  Päämajasymposium Mikkelissä

(18.06.2009)  Eduskunta jäi istuntotauolle

(16.06.2009)  Kevään viimeiset täysistunnot käynnissä

(11.06.2009)  Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen perustamisesta keskusteltiin kiivaasti

(09.06.2009)  Talous turbulenssissa - seminaari Mikkelissä

(08.06.2009)  Nuorten työpajojen esittely-DVD:n julkaisutilaisuus Mikkelissä

(08.06.2009)  Kauppojen aukioloaikojen vapauttaminen lähetekeskustelussa

(04.06.2009)  Eduskunta keskusteli välikysymyksestä ja kehyksistä

(28.05.2009)  Lenita maakuntavaltuuston puheenjohtajaksi

(27.05.2009)  Kulttuurin Kevät-talkoot

(18.05.2009)  Kokoomuksen maahanmuuttopoliittisen työryhmän väliraportti valmistui

(13.05.2009)  MLL:n Liittovaltuustossa

(08.05.2009)  Toivakka veneily- ja vesistönsuojeluryhmän pj:ksi

(29.04.2009)  Vappupuhe Kirkkopuistossa

(28.04.2009)  Eläkefoorumi Säätytalolla

(24.04.2009)  Eurovaalit lähestyvät

(21.04.2009)  Neuvottelutilaisuus sairaanhoitopiiristä

(14.04.2009)  Kuntapalveluiden leikkaaminen riskialtista

(14.04.2009)  Presidentti Ahtisaaren esitelmä eduskunnassa

(13.04.2009)  Valiokunnassa keskustelua kehyksistä

(13.04.2009)  Tule tapaamaan minua

(03.04.2009)  Ylellä Päivän Kansanedustajana

(27.03.2009)  Kehyksistä keskustellaan tiistaina eduskunnassa

(26.03.2009)  Hyvä Suomi 2020 -seminaari oli loistava

(20.03.2009)  Turvallisuus on ajankohtainen asia - aina!

(16.03.2009)  Keskustalla on rivit sekaisin

(14.03.2009)  Mitä Pieksämäellä ja Juvalla tapahtuu?

(12.03.2009)  Eläkekiistaan parempi ratkaisu

(07.03.2009)  Maakunnan johtoon?

(06.03.2009)  Oppositio valmistelee välikysymystä

(06.03.2009)  Sairaanhoitajapäivien paneeli 6.3. Helsingissä

(04.03.2009)  Kuljetusyrittäjien mietteitä kuulemassa

(20.02.2009)  Kiireinen viikko eduskunnassa

(13.02.2009)  Kiivasta keskustelua taloudesta

(11.02.2009)  Itseisarvona ihmisyys- kirja julkaistu

(10.02.2009)  Valtion henkilöstöpoliitikan on oltava vastuullista

(09.02.2009)  Ideapark edelleen mahdollinen

(09.02.2009)  Kansanedustaja elokuvassa!

(04.02.2009)  Vuoden 2009 valtiopäivät on avattu

(30.01.2009)  Naiset yhdessä ry:n uusi puheenjohtaja

(23.01.2009)  Hyvä Suomi 2020-kurssi

(18.01.2009)  Uusi valtuusto kokoontuu ensimmäisen kerran

(18.01.2009)  Jukasta Vuoden Mikkeliläinen

(18.01.2009)  Upea Nosto-tapahtuma Mikkelissä

(14.12.2008)  Rahasta keskustellaan kiivaasti eduskunnassa

(09.12.2008)  Eduskunta nosti viinan hintaa

(09.12.2008)  Onnea Mikkelin Seudun Yrittäjät!

(03.12.2008)  Esimakua itsenäisyyspäivän humusta

(28.11.2008)  LapsiARVI -hankkeen asiantuntijafoorumi

(19.11.2008)  Yksinyrittäjien palkkatukea laajennettava

(04.11.2008)  Lenita valtuustoryhmän puheenjohtajaksi

(19.10.2008)  Kansanedustaja poliisiautossa!

(08.10.2008)  Lasten oikeudet ovat vanhempien velvollisuuksia!