Julkaisut

Lenita Toivakka - Kuva Paula Myöhänen 2014

Kreikkaa, perusopetusta ja luontomatkailua

Kiireiseen keskiviikkoon mahtui monta puheenaihetta. Aamu alkoi, kun Metsähallituksen luontopalveluiden Sipilän Tero Savonlinnasta vieraili kokoomuksen eduskuntaryhmän vieraana. Keskustelimme kansallispuistojen ja luontomatkailun rahoituksesta. Rajuja leikkauksia on ympäristöministeri yllättäen juuri sinne suunnannut. Tuntuu vaikealta ymmärtää miksi.

Eduskunnassa keskusteltiin Euroopan talouden vakauttamisesta. Laina Kreikalle annettiin, koska haluttiin pelastaa euroalue ja Suomi uudelta lamalta. Päätös oli tärkeä suomalaisten työpaikkojen ja hyvinvoinnin kannalta.

Illalla pääsin taas hallituksen iltakouluun. Tänään keskustelimme mm. perusopetuksen tuntijakouudistuksesta. Työ ja selvitykset jatkuvat. On tärkeää, että vastaamme tulevaisuuden tarpeisiin (mm. kansainvälistyminen) ja toisaalta hyvinvoinnin haasteisiin. Perusopetuksen on paremmin tuettava erialisten oppilaiden oppimista. Lisää luovuutta ja onnistumisen tunteita:)

  • 27.10.2010

Julkaisu arkisto