Julkaisut

Lenita Toivakka - Kuva Paula Myöhänen 2014

Budjettiriihessä tehtävä päätös terveysasematalkoista

Kansanedustajat Sari Sarkomaa ja Lenita Toivakka vaativat, että hallitus päättäisi jo syksyn budjettiriihessä käynnistää terveysasematalkoot.

”Hoitojonot on purettava ja terveyserojen kasvu katkaistava. Vaadimme, että hallitus päättää vauhditustoimista jo syksyn budjettiriihen yhteydessä,” Sarkomaa ja Toivakka toteavat.

”Välttämättömän sote-uudistuksen vaikutukset tuntuvat ihmisten palveluissa vasta usean vuoden kuluttua. Sote-alueet aloittavat toimintansa näillä näkymin vasta 2017. Meillä ei ole varaa odotella, on varmistettava mahdollisimman pikaisesti toimet, joilla varmistetaan terveysasemien laadukas toiminta ja se, että ihmiset pääsevät tasa-arvoisesti ja oikea-aikaisesti hoitoon”, Sarkomaa ja Toivakka vaativat.

Kansanedustajat Lenita Toivakka ja Sarkomaa kiittävät lisäksi peruspalveluministeri Susanna Huovista siitä, että päivystysasetus viimein pitkän odottelun jälkeen saatiin eteenpäin sosiaali- ja terveyspoliittisessa ministeriryhmässä.  Päivystysasetuksella varmistetaan hoidon laatu ja se, että esimerkiksi synnytykset sujuvat turvallisesti.

Asetuksen merkitys sote-uudistuksen tukena on suuri. Se parantaa potilasturvallisuutta ja purkaa erikoissairaanhoidon kilpavarustelua. Kuntien mahdollisuus panostaa perusterveydenhuoltoon ja ehkäisevään työhön paranee.

Edustajat haluavat että hallitus panostaa muutoinkin vahvasti perusterveydenhuoltoon. He jättivät eilen peruspalveluministerille kirjallisen kysymyksen siitä, miten terveyskeskuksia vahvistetaan niin että niiden perustehtävä kirkastuu ja potilas nostetaan oikeasti keskiöön.

Nyt kun eduskunta eilen istunnossaan hyväksyi kuntarakennelain ja sote-linjaukset, työ peruspalvelujen vahvistamiseksi otti taas askeleen eteenpäin. Kuitenkin kuntapäättäjien on tärkeää muistaa, että tätä työtä voidaan kunnissa tehdä jo uudistuksen seuraavia vaiheita odottelematta.  Edustajat pitävät välttämättömänä, että hallitus huolehtii riittävistä voimavaroista sote-järjestämislain valmisteluun. Lain viivästyminen tulisi kalliiksi.

Edustajat pitävät olennaisena, että niin sote-uudistuksessa kuin terveysasematalkoissa on koko sote-henkilöstö mukana. Ihmiset tekevät palveluiden laadun, päättävät edustajat.

  • 28.06.2013

Julkaisu arkisto