Julkaisut

Lenita Toivakka - Kuva Paula Myöhänen 2014

Toivakka-yhtiöt täytti 90 vuotta

Toivakan suvun perheyhtiöt juhlistavat tänä vuonna 90-vuotista taivaltaan. Tarina alkaa vuonna 1923, kun Aatu Toivakka perustaa ensimmäisen liikkeensä Mikkelin keskustaan. Siitä lähtien yritys on toiminut vaikuttajana niin vähittäiskauppa- kuin kiinteistöalalla.

Vuosiin mahtuu päätöksiä, riskinottoa, iloa, menetyksiä ja arjen historiaa. Niihin mahtuu paitsinsukupolvenvaihdoksia ja onnellisia perhetapahtumia myös sotaa, lamaa ja valtavaa yhteiskunnallista muutosta.

Tänään juhlimme lounaan merkeissä menneitä muistellen. Menestyvälle perheyritykselle on tyypillistä se, että yhteiskunnan muuttuessamyös yrityksen  perusrakenteita on uudistettava. Vanha toimiala loppuu, jotta jotain uutta pääsee syntymään. Näin on käynyt myös Toivakka-yhtiöissä.

      

Pitkään historiaan, kehitysvaiheisiin ja nykyhetkeen voit tutustua yhtiön kotisivuilla.

  • 12.03.2013

Julkaisu arkisto