Julkaisut

Lenita Toivakka - Kuva Paula Myöhänen 2014

Toivakka: Takuut Irlannille suomalaisten etu

Kokoomuksen Lenita Toivakka: Takuut Irlannille suomalaisten etu


Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Lenita Toivakka painottaa, että lainatakuut Irlannille olisivat suomalaisten etu. Toivakka perää oppositiolta vastuullisuutta keskustelussa lainatakuista.

- Suomalaisten työpaikkojen ja hyvinvoinnin turvaaminen on nyt tärkeintä. Pelkistetysti puhuen vaihtoehtomme ovat Irlannin pankkisektorin vakauttaminen lainatakuilla tai koko EU:n laajuinen rahoitusmarkkinakriisi, suurtyöttömyys ja lama, Toivakka linjaa.

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen on ajanut EU:ssa tiukkaa linjaa. Kreikan avustuspaketti laadittiin kahdenvälisenä Suomen vaatimuksesta. Myös IMF otettiin mukaan nimenomaan Suomen vaatimuksesta.

Keväällä Katainen vaati vakuuksia mukaan myös Kreikka-pakettiin, mutta muut maat eivät vaatimukseen suostuneet. Euroalueen valtiovarainministerit päättivät, että mahdollisuus vakuuksien liittämisestä Irlannin avustuspakettiin selvitetään.

- Katainen on erinomaisesti puolustanut tiukkaa talouskuria ja suomalaisen veronmaksajan etua. On kuitenkin selvää, että Irlannin tapauksessa lainatakuut on tarvittaessa annettava vakuuksilla tai ilman. Tärkeintä on vakauttaa Suomen ja Euroopan rahamarkkinat, Toivakka toteaa.

- Oppositio on keskittynyt vaatimaan pankkiveroja ja rahoitusmarkkinaveroja. Näillä esityksillä on fooruminsa. Jos Irlanti joutuu turvautumaan euromaiden lainatakuisiin, siinä ei kuitenkaan ole varaa vitkutella väittelyillä EU-veroista. Vastuumme on ensin torjua laajamittainen kriisi euroalueella, sen jälkeen etsiä keinot markkinoiden uudistamiseen, Toivakka sanoo.

  • 21.11.2010

Julkaisu arkisto