Julkaisut

Lenita Toivakka - Kuva Paula Myöhänen 2014

Kokoomusnaiset vaativat päihdeäideille pakkohoitoa

Etelä-Savon kokoomusnaiset vaativat päihdeäitien pakkohoidon käyttöön ottamista, mikäli päihdeongelmista kärsivä, raskaana oleva nainen ei ota vastaan hänelle tarjottua apua. Voimassa olevan päihdehuoltolainsäädännön mukaan päihteitä käyttävää äitiä ei voida määrätä tahdonvastaiseen hoitoon syntyvän lapsen terveysvaaran perusteella.

Osaa huumeriippuvaisten äitien vauvoista joudutaan vieroittamaan huumeista vieroitus- ja korvaushoidon avulla. Yksistään alkoholin vaurioittamia lapsia syntyy Suomessa vuosittain arviolta 600-1 000, kokoomusnaisten kannanotossa muistutetaan.

– Lähtökohtaisesti motivaation hoitoon tulee syntyä äidin omasta halusta. Pakkohoitoa tarvitaan kuitenkin viimeisenä keinona lapsen terveyden turvaamiseksi, Etelä-Savon kokoomusnaisten puheenjohtaja, kansanedustaja Lenita Toivakka toteaa.

Hoidon mahdollisuus edellyttää, että hoitoa on saatavilla, ja että kunnilla on riittävät resurssit ohjata päihdeäidit kuntoutukseen.

Hallitusohjelmassa on sovittu päihdeäitien kuntoutuksen kehittämisestä ja pakkohoidon mahdollistamisesta lainsäädännön keinoin.

  • 09.11.2011

Julkaisu arkisto