Julkaisut

Lenita Toivakka - Kuva Paula Myöhänen 2014

Toivakka perussuomalaisille: Lapsilisät on jo päätetty sitoa indeksiin!

Toivakka perussuomalaisille: Lapsilisät on jo päätetty sitoa indeksiin!

Perussuomalaiset vaati perjantaina vaaliohjelmassaan lapsilisien sitomista indeksiin. Tavoite toteutuu heti huomenna tiistaina, kun lapsilisiin tehdään ensimmäiset indeksikorotukset.

- Minusta on vähän erikoista, että perussuomalaiset vaatii ohjelmassaan parannuksia, joista on päätetty jo viime vuonna. Eikö perussuomalaisten eduskuntaryhmä itse tiedä, mitä etuuspäätöksiä se on eduskunnassa ollut mukana tekemässä, Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Lenita Toivakka ihmettelee.

Tällä vaalikaudella perusturvaetuuksia on nostettu työttömyysturvan tasolle ja sidottu indeksiin. Esimerkiksi vähimmäismääräisiä sairaus- ja vanhempainpäivärahoja nostettiin jopa n. 170 eurolla kuukaudessa vuoden 2009 alusta ja jatkossa niitä korotetaan elinkustannusten nousua vastaavasti.

- Monilapsisten ja yksinhuoltajaperheiden lapsilisiä on tällä vaalikaudella korotettu. Huomenna toteutuu Kokoomuksen pitkäaikainen tavoite lapsilisien indeksiin sitomisesta. Hienoa, että perussuomalaiset ovat tästä kanssamme samaa mieltä - vaikka näin jälkijunassakin, Toivakka päättää.

  • 28.02.2011

Julkaisu arkisto