Julkaisut

Lenita Toivakka - Kuva Paula Myöhänen 2014

Tuorein kolumnini Länsi- ja Itä-savossa

TÄYDELLINEN LOMA ETELÄ-SAVOSSA

                                                                                                                                               

Rankka politiikan kevät on jäänyt taka-alalle. Olemme saaneet nauttia kauniista kesäpäivistä sekä lämpöisistä ja puhtaista uimavesistä.  Etelä-Savo on täydellinen lomakohde. Sopiva yhdistelmä luonnonrauhaa ja kesätapahtumia tekevät lomasta täydellisen.

 

Lehtien lueskelu kuuluu kansanedustajan kesään. Opposition suunnalta on kuulunut kesäjupinaa. Jyrki Kataisen johtamaa hallitusta on jo ehditty nimitellä sekä "keskittämishallitukseksi". Totuus on päinvastainen. Tulevaisuudessakin menestyksemme perustuu vahvoihin alueisiin.

 

Toimivat julkiset palvelut ovat meille kaikille tärkeitä. Vahvat peruskunnat kykenevät kantamaan palveluvastuun leveillä harteillaan paremmin kuin pienet kunnat yksinään. Oppositio pelottelee keskittämisellä vaikka hallitus todellisuudessa jatkaa kahden edellisen keskustavetoisen hallituksen työtä. Nyt elinvoimaisen kuntarakenteen lisäksi korostetaan aiempaa enemmän palvelujen säilyttämistä ja kehittämistä. Kunta- ja palvelurakenneuudistuksella siis varmistetaan laadukkaat ja toimivat peruspalvelut päivähoidosta terveyspalveluihin ja vanhustenhoitoon kaikille suomalaisille. Hyvänä esimerkkinä Mikkelin seudun sosiaali- ja terveysmalli, joka on juuri hyväksytty ministeriön tukemaan kokeiluun.  

 

Nuoret ovat tulevaisuuden hyvinvoinnin rakentajia. Hallitus on sitoutunut koulutuksen kehittämiseen peruskoulusta korkeakouluihin. Opettajakoulutuksen jatkuminen Savonlinnassa on ilouutinen. Hallitusohjelmassa annetaan vahva tuki opettajakoulutuksen kehittämiselle. Olen äärettömän iloinen, että työni tuotti tulosta ja Itä-Suomen yliopiston hallitus päätti kantaa vastuun Savonlinnan kampuksen säilymisen puolesta.    

 

Maa- ja metsätalousvaltaiselle Etelä-Savolle hallitusohjelma on mahdollisuus. Luomu- ja lähiruokatuotantoon panostetaan. Tavoitteena on, että suomalaisten elintarvikkeiden jalostus, markkinointi ja vienti tehostuvat. Metsäsektorilla monipuolinen metsien käyttö sekä metsänhoidon kannustavuus lisäävät maakunnan elinvoimaisuutta. Myös tiivistyvä laaja-alainen yhteistyö Venäjän suuntaan luo mahdollisuuksia matkailulle ja muulle yritystoiminnalle.

 

Täysin eivät työt heinäkuussa unohdu. Euroopan taloushaasteet ovat työllistäneet istuntotauon aikanakin. Suuren Valiokunnan jäsenenä olin evästämässä pääministeriä ennen euroalueen päämiesten kokoontumista. Markkinat oireilevat voimakkaasti ja suomalaistenkin työpaikkojen turvaamiseksi oli löydettävä keinoja, joilla euroalueen vakautta parannetaan ja Kreikan velkakriisiä hoidetaan. Yhteisymmärrys löytyi ja tämä on myös Suomen etu tulevissa haasteissa.

 

Ensi vuoden taloutta ja toimintaa suunnitellaan elokuussa ministeriryhmän ja eduskuntaryhmän kokouksissa. Haasteita, epävarmuutta ja työtä on paljon. On tärkeää kerätä voimia; kuunnella vuoroin hiljaisuutta ja kesähittejä. Hyvää loppukesää Länsi-Savon lukijoille!

 

 

Lenita Toivakka

Kansanedustaja (kok)

Mikkeli

  • 25.07.2011

Julkaisu arkisto