Julkaisut

Lenita Toivakka - Kuva Paula Myöhänen 2014

EU –neuvottelutulos hyvä, mitä Soini todella odotti?

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja ja Suuren valiokunnan jäsen Lenita Toivakka kiittelee EU:n rahoitusratkaisua.

”Tärkeintä on, että ratkaisu on Suomen kannalta hyvä ja että asioista saatiin vihdoin sovittua varsin jouhevasti . Nyt pitää suunnata katse EU:n kehittämiseen”, Toivakka kertoo.

Huomionarvoista on se, että EU-budjetti kutistuu ensimmäistä kertaa. Leikkaus ei ole itseisarvo, mutta taloudellisesti haastavina aikoina on hyvä, että myös Unionin tasolla ollaan kulujen kanssa tarkkoja.

”Perussuomalaisten Timo Soini kritisoi sopimusta eilen kovin sanoin. Hänen mukaansa sopimus on kaikkien aikojen huonoin. Hän vertaili Suomen liittymisvuoden tilannetta. Unionihan on suuresti muuttunut Suomen liittymisen jälkeen, mm. entiset Varsovan Liiton maat ovat tulleet mukaan. Suomi on paljon vauraampi nyt kuin 90-luvun laman jälkeen. Kaipaako Soini todellakin tätä aikaa, Toivakka kysyy.

Toivakan mukaan Soinin kommentti osoittaa perussuomalaisten täydellistä tietämättömyyttä tavasta, jolla Suomen etua EU-tasolla ajetaan.

”Mitä Soini neuvotteluista todella odotti? Suomi on kansantuotteella mitattuna EU:n keskiarvon paremmalla kuin huonommalla puolella. On selvää, että yhteisen rahan käytössä tulee olla kohtuullinen, kuten rahoitusratkaisu on. Rahoitusvastuu jakaantuu maiden kantokyvyn ja koon mukaan. Tämän jaon tulee olla oikeudenmukainen ja tähän Suomi on neuvotteluissa menestyksekkäästi tähdännyt. Suomen nettomaksuosuuden kasvu taittuu ja maksuosuutemme tulee olemaan noin 0,31% bkt:sta.,” Toivakka jatkaa.

”Suomen neuvottelustrategia toimi erinomaisesti. Suomen tavoitteet täyttyivät paremmin kuin uskallettiin odottaa, ja samalla vahvistimme rooliamme rakentavana ja luotettavana maana. Nyt on neuvoteltu alempi rahoitustaso ja 600 miljoonaa lisää maaseudun kehittämisvaraa. Samalla turvattiin Itä- ja Pohjois-Suomen kehittämisrahoitus. Tässä pitää katsoa kokonaisuutta ja mm. MTK pitänyt tuloksia tyydyttävinä”, Toivakka toteaa.

 

  • 09.02.2013

Julkaisu arkisto