Sopimalla kasvua Suomeen

Sopimalla kasvua Suomeen

Työmarkkinajärjestöjen aikaansaama esitys yhteiskuntasopimukseksi oli tervetullut uutinen. Sen toteutuminen on iso askel kilpailukykymme parantamisessa. Nyt otamme kilpailukyvyssä kiinni esimerkiksi Ruotsia tai Saksaa. Tarvitsemme myönteistä ilmapiiriä, jossa yritykset uskaltavat työllistää ja investoida. Sopiminen on askel oikeaan suuntaan.

Kilpailukyky on olennainen elementti Suomen viennin kannalta. Vientisektorilla on suuri kansantaloudellinen rooli. Viennillä elävät yritykset työllistävät Suomessa merkittävän siivun väestöä. Viemällä enemmän saamme työtä Suomeen. Vientisektorilla on valtaisaa potentiaalia joka olisi syytä – ja toivottavasti tämän päätöksen myötä voidaan – valjastaa paremmin käyttöön: vuosina 2016–17 Suomen ennustetaan olevan niitä harvoja EU-maita, joiden BKT kasvaa alle prosentin vuodessa. Työtä on tehtävänä, sillä viime vuonna Suomen vienti laski neljä prosenttia.

Pienten ja keskisuurten yritysten kasvu on tärkeää Suomelle. Tästä kentästä on viime aikoina kuulunut positiivisia uutisia. Erityisesti pienillä ja keskisuurilla vientiyrityksillä on muihin yrityksiin verrattuna valtava motivaatio kasvaa. Yli puolet kasvuhakuisista pk-vientiyrityksistä arvioi palkkaavansa lisää henkilöstöä tulevaisuudessa ja vain kuusi prosenttia arvelee henkilöstömäärän laskevan.

Suomessa on osaavaa työvoimaa ja hyviä tuotteita. Yhteiskuntasopimus vie kustannuskilpailukykyämme oikeaan suuntaan. Osaamiskilpailukykymme on kovaa, mutta voimme tehdä enemmän: esimerkiksi keskittymällä kansainvälisten osaajien houkutteluun ja osallistumalla aktiivisesti kansainvälisten työverkostojen kehittämiseen sekä toimintaan, voitaisiin Suomen vientiyrityksille hankkia osaavaa työvoimaa vientiä elvyttämään. Samoin meidän on huolehdittava siitä, että osaava, koulutettu nuorisomme kokee kotimaan houkuttelevana ja kansainvälisenä työympäristönä

Suomea on kohdannut muuttunut ympäristö kansainvälisessä kaupassa. Venäjän-vientimme lähti laskuun jo vuonna 2013, eikä Venäjän taloustilanteessa näy piristymisen merkkejä. EU-alue vetää suurimman osan Suomen viennistä, mutta uusia kauppakumppaneita ja markkinoita on aktiivisesti etsittävä tilalle. Työtä helpottaa se, että suomalainen osaaminen kiinnostaa aidosti. Meillä on paljon potentiaalia mm. puhtaan teknologian, uusiutuvan energian, terveysosaamisen ja ICT-teknologian aloilla.

Viennin edistäminen on elintärkeää Suomen kasvunäkymiä ajatellen. Kyse on vain siitä, osaammeko valjastaa osaamisemme kasvun hyväksi ja jatkaa tällä hyvällä uralla yhdessä ja sovussa, ei riidellen. 

Jaa artikkeli

Kommentit (0)

Jätä kommentti


Viimeisimmät blogikirjoitukset

Blogi
arkisto