Mistä löytyy joulutunnelma?

Mistä löytyy joulutunnelma?

Eduskunnan kiireet ovat vaihtuneet joulukiireiksi. Tai ei oikeastaan kiireeksi vaan joulutunnelman hakemiseksi. Jouluun liittyy niin paljon perinteitä ja tapoja, joiden haluaa toistuvan vuosi toisensa jälkeen, jotta oikea tunnelma löytyy. Tunnen, että äitinä vastuullani on paitsi oma mieliala, myös kodin ja läheisten joulumielen löytyminen.

Meillä joulua on vietetty aina suhteellisen vähäisin valmisteluin. Kiireisinä kauppiasvuosina joulu oli vuoden kiireisintä aikaa ja oman joulun valmistelu alkoi vasta kaupan ovien sulkeuduttua jouluaattona. Oma joulutunnelma loihdittiin nopeasti ja aika pienellä vaivalla. Näin teemme edelleenkin. Joululahjat on hankittu ja ruokaostokset on jo tehty. Toki kaikki on helpompaa, kun vietämme joulua aikuisten tyttärieni ja äitini kanssa.

Jouluumme kuuluu ehdottomasti kinkku ja äitini tekemät joululaatikot. Piparinpaistoa sen verran, että tuoksu leviää taloon, suklaata ja valtavsti kynttilöitä. Riisipuuro  manteleineen syödään ennen aattoiltapäivän joulukirkkoa. Joulukirkko onkin tärkeä tunnelman luoja. Siellä viimeistään hiljentyy ja rauhoittuu kiireinenkin mieli. Kirkon jälkeen ruokaa, lahjoja ja joulusauna. Parasta joulussa on kuitenkin yhdessäolo; koko perhe koolla, ilman kiirettä ja aikaisia aamuherätyksiä.

Perinteet luovat tunnelman ja tuovat turvallisuutta. Perinteitä on vaalittava. Enää en pääse virittäytymään joulutunnelmaan tyttärieni joulujuhlissa. Jotakin puuttuu, kun niitä ei enää ole. Jouluevankeliumi ja  tiernapojat kuuluvat suomalaiseen jouluun. Kristillinen joulu on osa kulttuuriamme ja luo turvaa sekä yhteenkuuluvuutta. Näin on oltava jatkossakin monikulttuurisessa Suomessa.

Vaikka kouluihimme tulee oppilaita vieraista kulttuureista, on suomalaisia perinteitä vaalittava. Toista uskontoa harjoittavan oikeus omaan uskontoon on turvattava, mutta kristillisiä perinteitä ne eivät saa polkea. Vapaaehtoisuuteen perustuen joulujuhlat voidaan edelleen rakentaa niin kuin aina ennenkin. Jos maahanmuuttajataustainen lapsi ei juhliin voi osallistua, niin silloin hän jää pois.  Mutta joulutunnelmaa ei voi kaikilta muilta tämän perusteella viedä pois.

Me suomalaiset olemme jotenkin herkkähipiäisiä tässä asiassa. Oma tyttäreni vietti vaihto-oppilasvuoden Meksikossa ja osallistui siellä uteliaana kaikkiin katolisiin juhliin. Kun ollaan vieraassa kulttuurissa, on ymmärrettävä tapojen erilaisuus ja suvaittava erilaisuutta. Tätä meidän on vaadittava myös maahamme kotoutuvilta ulkomaalaisilta. Myös meidän suomalaisten on sopeuduttava erilaisuuteen ja suvaittava vieraiden kulttuurien tapoja, mutta tämä ei saa heikentää omaa identeettiämme ja viedä meiltä pois sellaista, mikä on meille tärkeää. Monikulttuurisuus on meille rikkaus ja mahdollisuus, mutta meidän on kyettävä säilyttämään ja arvostamaan vahvasti myös omaa kulttuuriamme ja sen tuomaa rikkautta arkeemme ja juhlaamme.

Jaa artikkeli

Kommentit (40)

Jätä kommentti


Viimeisimmät blogikirjoitukset

Blogi
arkisto