Ydinvoimaa vai ei?

Ydinvoimaa vai ei?

 

Ydinvoimakeskustelu jatkuu tänään eduskunnassa. Green Peace on vallannut eduskuntatalon portaat ja yrittää agressiivisilla tempauksillaan saada huomiota. Mielipiteet lisälupien myöntämisen suhteen vaihtelevat, mutta tuntuu, että vastustajien lobbaus on sen verran hyökkäävää, että liekö heidän asialleen eduksi?

Keskustelu tämän tunteita herättävän asian tiimoilta salissa on ollut yllättävän vaisua. Hyviä puheenvuoroja käytettiin puolesta ja vastaan, mutta tunnelma ei ollut kiihkeä, kuten olin odottanut. Faktat puhuvat puolesta ja vastaan, miten niitä käyttää halutaan.

Ydinvoimaa lisäämällä pääsemme kohti päästöttömyyttä ja energian omavaraisuutta. Eli voimme luopua saastuttavista hiilivoimaloista sekä Venäjätä tuodusta ydinsähköstä. Uusiutuvan energian tavoitteet ovat erittäin kunnianhimoiset ja jotta niihin päästään, valtio on varautunut merkittäviin rahallisiin tukiin. On kuitenkin virheellistä väittää, että uusiutuvalla voitaisiin korvata hiilivoima ja tuontisähkö jossakin näköpiirissä olevassa aikataulussa..Ilman ydinvoimaa joutuisimme vielä pitkään hengittämään hiilen poltosta syntyviä pienhiukkasia, jotka ovat terveydellemme erittäin vaarallisia.

Asiantuntijoiden mukaan kaikki energian tuottamisen muodot sisältävät jonkinlaisia terveysriskejä. Ydinvoimaloiden terveyshaitat ovat pienempiä kuin fossiilisten voimaloiden. Normaalikäytössä ydinvoimalaitos on STUK:n mukaan lähes riskitön. Tutkijat myös toteavat, että säteily ydinvoimalaitoksen lähellä ei ole suurempaa kuin muilla alueilla.

Suurimmat riskit liittyvät ydinvoimaonnettomuuteen. Uuden teknologian myötä vaaraa laajamittaisesta ydinonnettomuudesta on kyetty merkittävästi pienentämään. Suomi on johtavia ydinvoimaosaajia ja meillä lähdetäänkin siitä, että uusien suunnittelussa olevien laitosten turvallisuus on selkeästi ja todistettavasti parempi kuin nykyisin käytössä olevien laitosten. Uudet laitokset tulevat olemaan entistä turvallisempia.

Olen itse valiokunnissani asiantuntijoita kuultuani entistä vakuuttuneempi myönteisestä kannastani lisäydinvoiman rakentamiseksi. Tarkastelimme sosiaali- ja terveysvaliokunnassa esityksiä vain terveysnäkökulmasta ja hallintovaliokunnassa sisäisen turvallisuuden näkökulmasta. 

Uhat ja riskit ovat olemassa, mutta niitä suurennellaan aika lailla. Osa peloista on aiheellisia ja niihin tulee varautua. Osa peloista on liioiteltuja ja jopa turhia.Esimerkiksi Tsernobylin kaltainen suuronnettomus ei nykyteknogialla ole enää mahdollinen, kertoivat Säteilyturvakeskusken asiantuntijat. Nykyisin kaikkien ydinvoimalaitosten reaktorit ovat tässä suhteessa turvallisia - myös vanhat Tsernobyl-tyyppiset.

Tarvitsemme ydinvoiman lisäksi energiatehokkuutta lisäävää teknologiaa, intoa energiansäästämiseen sekä työtä luovaa uusiutuvaa energiaa. Lisäydinvoimapäätöksillä viestimme maailmalle, että Suomeen kannattaa investoida ja luoda työpaikkoja, koska turvaamme teollisuudelle jatkossa kohtuuhintaisen energian. Jokainen suomalainen kotitalous hyötyy myös kohtuuhintaisesta energiasta jatkossa.

 

 

Jaa artikkeli

Kommentit (0)

Jätä kommentti


Viimeisimmät blogikirjoitukset

Blogi
arkisto