Vanhoja Poikia Viiksekkäitä

Vanhoja Poikia Viiksekkäitä

Sain viettää viikonlopun mökillämme Saimaan rannalla. Luonnon äänet, värit ja tuoksu rauhoittivat nopeasti kiireisen ja kireän mielen. Ulkoilua, pihatöitä ja ruuanlaittoa, olipa mukavaa. Eivät edes lähestyvät ylioppilasjuhlat ja tekemättämät työt painaneet.

Viikonloppuna kirjoittelin puhettani maakuntavaltuuston huomiseen kokoukseen. Puheenjohtajana linjaan kokouksen alussa muutamia ajatuksiani ajankohtaisista asioista. Mökkilaiturilla kun istuskelin niin väkisinkin puheeseeni tuli myös saimaannorppa. Tämä ainutlaatuinen luontokappale asustelee mökkirantamme lähistöllä. On todella tärkeää, että me kaikki tunnemme maakunnassa vastuun norpansuojelusta.

Vapaaehtoiset suojelutoimet ovat edenneet hyvin. Norpan pesintä oli tänä talvena onnistunutta, 54 kuuttia syntyi. Parhaillaan kuitenkin arvioidaan riittävätkö nykyiset suojelualueet. Samanaikaisesti väännetään viimeisiä sopimuksia nykyisten suojelualueiden kalastejien kanssa.

Meidän eteläsavolaisten on vakuutettava muu Suomi ja EU siitä, että pystymme ilman verkkokalatuksen kieltävää lakia norppaa suojelemaan. EU on pyytänyt Suomea vastaamaan, minkälaisin toimin norppaa suojellaan ja ovatko toimet riittäviä. Maakunnan väen ja kesäasukkaiden on sitouduttava siihen, että norpan pesimäaikaan huhtikuun alusta kesäkuun loppuun ei pesimäalueilla verkoilla kalasteta.

On tärkeää, että jatkossakin norpat ja Saimaan rantojen asukkaat kykenevät asumaan yhdessä. Kalastusrajoitus on pieni hinta siitä, että ainutlaatuinen norppakanta voimistuu. Kenenkään elinkeino ja leipä ei nykyaikana ole kiinni tietyn alueen kalasaaliista. Saimaassa riittää selkiä ja poukamia ja jos ei riitä niin syödään muutama viikko vaikka Portin makkaraa.

Viikonlopun aikana seurailin toisella korvalla demarien puoluekokousuutisointia. Kovasti tuntui olevan puhetta, retoriikkaa ja lupauksia. Hyviä tavoitteita, mutta keinot puuttuivat. Ja ristiriitaisiltakin puheet osittain vaikuttivat. 

Miten luodaan Urpilaisen lupaama täystyöllisyys, jos yrityksiä ei kuulla? Työpaikkoja voi toki rahalla luoda julkiselle sektorille, mutta se on kallista. Parasta Suomen kannalta olisi, että uudet työpaikat syntyvät yksityiselle sektorille ja onkin tärkeää, että yritysten toimintaedellytykset  turvataan.

Urpilainen vaati yrityksiä mukaan lamatalkoisiin. Hiukan ihmettelen tätä vaatimusta. Tässä taantumassa nimenomaan yritykset ovat  taistelleet taantumaa vastaan ja monet olleet suurissa vaikeuksissa. Kyllä yrittäjien ääntä on demarienkin kuultava, jos vaativat uusia työpaikkoja. Yhteisöveron alentaminen on oikea ratkaisu, jos Suomeen halutaan luoda lisää työpaikkoja. Ilman yrityksiä ja niiden luomia työpaikkoja, ei synny hyvinvointia.

Jaa artikkeli

Kommentit (58)

Jätä kommentti


Viimeisimmät blogikirjoitukset

Blogi
arkisto