Kansalaisaktivisti Berta Cáceresin murha on tuomittava teko

Kansalaisaktivisti Berta Cáceresin murha on tuomittava teko

Hondurasilaisen COPINH-kansalaisjärjestön johtaja, ympäristö- ja ihmisoikeusaktivisti Berta Cáceres  murhattiin 3. maaliskuuta kotonaan. Cáceres oli palkittu ja kansainvälisesti arvostettu alkuperäiskansojen oikeuksien puolustaja. Haluan esittää syvät suruvalitteluni Cáceresin kuoleman johdosta.

Suomi tuomitsee jyrkästi rikoksen. Hondurasin viranomaiset selvittävät tapahtumien kulkua ja rikoksen syitä. Euroopan unioni on antanut asiasta julkilausuman, johon myös Suomen Hondurasin-suhteita hoitava suurlähetystö Meksikossa on yhtynyt. Syylliset on saatettava oikeuden eteen vastaamaan teoistaan mahdollisimman pian.

Suomi ja monet muut avunantajat ovat tukeneet Hondurasin ihmisoikeuskehitystä, erityisesti kansalaistoimijoita. Suomi on tukenut erityisesti sitä, että kansalaiset ja varsinkin alkuperäisasukkaat ja muut vähemmistöt voivat vaikuttaa heitä koskevien asioiden valmisteluun ja niistä päättämiseen.

Yksi Cáceresin ja COPINH-järjestön esiin nostamista hankkeista on Aqua Zarcan pienvesivoimala, jonka rakentamista Finnfund on ollut osittain rahoittamassa muun muassa hollantilaisen sisarjärjestön (FMO) ja Hondurasin viranomaisten kanssa. Hankkeen suurin rahoittaja on Cabei, Central American Bank for Economic Integration.

Honduras on yksi latinalaisen Amerikan köyhimpiä maita. Hankkeen odotetaan tuovan alueelle paikallista ja uusiutuvaa sähköntuotantoa, kehittävän infrastruktuuria sekä tuovan työpaikkoja ja verotuloja.

Ulkoministeriö seuraa tilanteen etenemistä tiiviisti. Finnfundin omistajaohjauksesta vastaavana ministeriönä ulkoministeriö on saanut Finnfundilta 4. maaliskuuta hankkeesta yksityiskohtaisen selvityksen.

Jaa artikkeli

Kommentit (1)

Jätä kommentti


Viimeisimmät blogikirjoitukset

Blogi
arkisto