Ilmassa vaalien ja kevään läheisyyttä

Ilmassa vaalien ja kevään läheisyyttä

Kirjoitukseni maakuntalehdissä on nyt tainnut iskeä ja kolahtaa muutamiin herkkänahkaisiin. Ihmettelin kirjotuksessani kansanedustajien lapsellista käyttäytymistä puhemiesvaalissa. Nolo oli kauden alku nimittäin eduskunnan tärkeällä työlle. Ikäänkuin suurempia ongelmia ei olisi kuin omat sisäiset uudistuksemme ja Niinistön tapa johtaa. Lapsellista käytöstä, sanon minä edelleen. Se koira älähtää, johon kalikka kolahtaa.  Tämän päiväinen mielipidekirjoitus Länsi-Savossa oli mielenkiintoinen tunteenpurkaus.

Olen jo aiemmin ihmetellyt täällä blogissanikin kepun viimeaikaista toimintaa. Huolta olen kantanut mm. terveydenhuollon rakenteiden uusimisesta, jossa kepun jarruttelu on ollut vastuutonta. Nyt kun työ eduskunnassa on alkanut, huolestuttaa kyllä jonkun verran hallituskumppanin motiivit viedä asioita eteenpäin, siis jo hallitusohjelmassakin sovittuja asioita. Ministeri Hyssälän pitäisi vielä tuoda esityksiä työn ja perheen yhteensovittamisen edistämisestä, mutta mitään ei kuulu. Eläkefoorumissakin on ollut hiljaista.

Toivon todella, että hommat hoidetaan vastuullisesti loppuun asti. Kepun puheenjohtajavaali tuo monille ylimääräistä ajateltavaa. Lisäksi Kepua tuntuu jo huolettavan gallupsuosionsa. Vaaleihin on haasteellista lähteä kolmanneksi suositun puolueen asemasta. On kuitenkin välttämätöntä hoitaa loppukausi asiallisesti ja vastuullisesti loppuun. Työtä ja haasteita riittää talouden ja työttömyyden haasteissa. Näihin olisi syytä täysillä keskittyä. Vaaleihin on vielä pitkä, pitkä aika.

Eilen oli mukava päivä. Kävin venemessuilla luovuttamassa vuoden veneilytekopalkinnon. Enpä ole ennen sellaisessa tiedotustilaiuudessa vielä ollutkaan. Paikalla oli kymmenittäin veneilystä kiinnostuneita toimittajia. Palkinnon sai dragsfjärdiläinen venesatamayrittäjä Alf ja Sara Andersson. Heidän idyllinen kotinsa on monen veneilijän joka kesäinen suosikkikohde. Tälläisiä satamia meiltä löytyy Saimaaltakin useita. Mieleeni tulivat mm. Tynkkylän Lomaniemi Punkaharjulla ja Wirranvietävä Heinävedellä. Venemessut ovat  aina jokaisen veneilijän kevään alku.

 

Jaa artikkeli

Kommentit (2)

Jätä kommentti


Viimeisimmät blogikirjoitukset

Blogi
arkisto