Maakuntaa kiertämään

Maakuntaa kiertämään

Eduskunnan istuntotauko alkoi eilen. Luulen, että kaikki me kansanedustajat olemme pienen breikin tarpeessa. Kevät on ollut intensiivinen ja täynnä valtavan isoja, vaikeitakin asioita. Euroopan taloustilanteen seuranta jatkuu lomallakin ja toivon todella, että eduskunnan ei tarvitse kokoontua heinäkuussa vakautuspaketista päättämään.

Oma kesätaukoni alkaa intensiivisellä maakuntakiertueella. Olin tänään 38.lla Hirvensalmen Terveleppäjuhlilla ja huomenna suuntaan Juvalle Metsäkansankarkeloihin. Etelä-Savossa kesätapahtumia ja kulttuuria riittää kesän jokaiselle päivälle. Hirvensalmella olimme paikallisen kokoomuksen kojulla myymässä maailman parasta mansikkamehua ja asiakkaita oli paljon, tuttujakin näkyi. Arvostamani Iiro Viinanen rouvansa kanssa avasi Tervaleppäjuhlat ja kävi rupattelemassa kojullamme. Paikallinen kesäasukas hänkin. Nyt kesällä pääkaupunginseudun ehdokkaidenkin kannattaisi kierrellä näitä Etelä-Savon tapahtumia. Kesävieraita ja -asukkaita on enemmän kuin paikallisia.

Huomenna suuntaan Juvalle Metsäkansankarkeloihin, jotka järjestetään 11. kerran. Teemana ovat tällä kertaa hevoset ja perinteiseen tapaan Juvalla on huomenna kahdet SM-kisat; herneensyönnin ja ukonvedon. Jälkimmäiseen olen kaksi kertaa osallistunut ja jaettu hopea taitaa olla paras saavutuksemme. Nyt jätän kisat väliin ja keskityn arpojen myyntiin.

Tauko on myös käytettävä akkujen lataamiseen ja se onnistuu parhaiten mökillä Saimaan rannalla, joka on niin rakas paikka. Tänne on mukava palata maakunnan rientojen jälkeen. Eilen mökille ajaessani ajoin kaksi kertaa oman mökkitienhaaran ohi eli pikku lepo ei varmaankaan tee huonoa.

Kesätaukoni alkoi myös perheen omalla ilouutisella. Tyttäreni Satu sai aamulla kuulla, että on päässyt opiskelemaan kauppatieteitä Helsinkiin, Aalto-yliopistoon. Olen todella iloinen ja ylpeäkin. On helpottavaa, kun oma lapsi saavuttaa tavoitteitaan ja toivottavasti löytää paikkansa. Nyt kaikki kolme tytärtä opiskelevat ja elävät uutta vaihetta elämässään.

Jaa artikkeli

Kommentit (3)

Jätä kommentti


Viimeisimmät blogikirjoitukset

Blogi
arkisto