Huhtikuu 2014

Aurinkoista kevättä Hyvät Ystävät

Eletään mielenkiintoista vaaliaikaa. Eurovaaleihin on vajaa kuukausi ja kokoomuksen puheenjohtajan valintaan puolitoista.

Pääministerin ja puolueen puheenjohtajan Jyrki Kataisen ilmoitus vetäytyä sivuun tuli kaikesta huolimatta yllätyksenä. Jyrki on johtanut puoluetta vaalivoitosta toiseen ja samalla luotsannut Suomen taloutta ja koko maata vastuullisilla päätöksillä ja hyvällä yhteistyöllä.

Jyrkin ilmoituksen jälkeen monelta suunnalta yritettiin nostattaa huhuja ja kohua hallituksen kyvykkyydestä jatkaa toimintaansa. Tosiasia on, että kesäkuun Lahden puoluekokouksessa valittava puolueen uusi johtaja ja pääministeri tulee jatkamaan työskentelyä Suomen tulevaisuuden turvaamiseksi. Henkilöt kyllä vaihtuvat, mutta vastuunkanto jatkuu. Voi lukea lisää ajatuksiani blogistani sekä uusimmasta Länsi-Savon kolumnista.

Tähän mennessä ehdolle puheenjohtajakisassa ovat ilmoittautuneet elinkeinoministeri Jan Vapaavuori ja ulkomaankauppa- ja eurooppaministeri Alexander Stubb. Lisää on varmasti tulossa ja erityisesti naisia on hyvä saada mukaan tervehenkiseen kisaan. Nyt on aika käydä avointa ja innostavaa keskustelua puolueen tulevaisuudesta. Oma päätökseni jättäytyä kisasta kypsyi pikkuhiljaa - lue lisää tiedotteestani.

Ennen puheenjohtajan valintaa edessä ovat kuitenkin Euroopan parlamentin vaalit. Kokoomuksen ehdokkaisiin kannattaa ilman muuta tutustua Kokoomuksen kotisivuilla. Parempi Eurooppa syntyy  työstä, ongelmia ratkaisemalla ja rauhaa rakastaen. Kokoomuksen ehdokkaat ovat valmiita ratkomaan ongelmia ja tekemään työtä paremman Euroopan puolesta. He eivät ole vastustamassa kehitystä ja kertomassa vitsejä. Myönteistä on myös se, ettei Suomessa ole enää yhtään puoluetta, joka haluaisi irti eurosta tai EU:sta – vaikka perussuomalaiset kriittisesti yhteiseen projektiin suhtautuvatkin.

Kokoomusnaiset aktiivisina

Kokoomuksen Naisten Liitto kokoontui viikonloppuna liittokokoukseen Joensuuhun. Oli mukava tavata aatesisaria pitkästä aikaa ja keskustella sydäntä lähellä olevista asioista.

Viikonloppuna julkistettiin myös liiton viralliset eurovaalisivut. Nettisivuilla voit tutustua toinen toistaan mainiompiin naisehdokkaisiin. Kokoomusnaiset tukee osaavia ja motivoituneita naisia niin puolueen ja kuntien kuin valtakunnallisiin ja kansainvälisiinkin johtotehtäviin. Politiikka ilman naista on puolinaista.

Euroopassa tapahtuu

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta vieraili Portugalissa. Matkan aikana tapasimme paikallisia päätöksentekijöitä ja tutustuimme siihen, miten talouskriisi ja tukipaketin edellyttämät sopeutustoimet ovat vaikuttaneet palveluihin. Maan työttömyys on edelleen suhteellisen korkea, mutta talouden kasvun ansiosta irtautuminen tukipaketista on lähellä. Aiemmin Irlanti on jo irtautunut sille myönnetystä tukipaketista ja jatkaa itsenäisesti taloutensa tasapainottamista. Töitä molemmilla mailla riittää. Tilanne kuitenkin osoittaa, että vastuullisilla vaikkakin hankalilla päätöksillä on positiivisia seurauksia.

Maakunnassa tapahtuu

Kansallisen veteraanipäivän valtakunnallista pääjuhlaa vietettiin Mikkelissä. Päämajakaupunki ja juhlan järjestelyihin osallistuneet ovat saaneet ansaittua kiitosta. Itse juhla oli hieno ja liikuttava. Presidenttipari oli juhlan seuratuin. Pääministeri Katainen toi juhlaan valtioneuvoston tervehdyksen.

Kauppakeskus Stellaan kokoontui mukavasti väkeä tapaamaan Jyrkiä ja kannustamaan eurovaaliehdokkaita Anne-Mari Virolaista ja Antti Häkkästä. Oli hienoa huomata, miten paljon EU asiat kiinnostavat. Keskustelua syntyi myös Ukrainan tilanteesta. Euroehdokas Henna Virkkunen puolestaan vieraili Mikkelissä ja Savonlinnassa maanantaina.

Kaikenkaikkiaan jälleen työntäyteinen kuukausi - paljon uutta opittua ja uusia ajatuksia eteenpäin vietäväksi.

Hyvää vappua