Sote-sopasta sote-sopuun

Lenita Toivakka: Sote-sopasta sote-sopuun: Mikä muuttui?

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Lenita Toivakka iloitsee, että sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä saavutettiin sunnuntaina laaja sopu. Hallituspuolueet ja oppositio pääsivät yhteisymmärrykseen mallista, joka on historiallisen suuri harppaus.

”Mielestäni ensimmäinen muutos on se, että poliittisesta järjestelmästämme kaivettiin käyttöön laajapohjainen päätöksenteko, joka tarvittiin, jotta välttämätön ja riittävän suuri uudistus varmasti etenee.”

”Toinen muutos on palveluiden järjestäminen. Moni on kysynyt, että mikä nyt sitten muuttuu terveyskeskuksessani. Mikä on eri tavalla, kun kävelen terveyskeskukseen?”, Toivakka kertaa.

Toivakka vastaa, että vaikka palveluita järjestääkin suuri sote-alue, palvelut tuotetaan lähellä ja omassa kunnassa tai naapurikuntien kanssa yhteistyössä. Kokoomukselle tärkeää on myös se, että hoiva-alan yritykset pääsisivät mukaan täydentämään laadukkaiden palvelujen tarjontaa. Uudistus mahdollistaa myös tehokkaat tietojärjestelmät, potilastietojen liikkuvuuden sekä aitoa valinnanvapautta luovan rahoitusmallin luomisen.

”Edelleen on terveyskeskuksia, neuvoloita, vanhusten palveluasumista, kuntoutusta ja kouluterveydenhoitajia. Nyt tehdyn päätöksen mukaan palveluita kuitenkin järjestää jatkossa 5 sote-aluetta. Muutos on iso, sillä tähän asti palveluita ovat järjestäneet 5 erityisvastuualuetta, 20 sairaanhoitopiiriä ja 320 kuntaa”, Toivakka painottaa.

”Kolmanneksi paljon kysymyksiä on kohdistettu siihen, mitä nyt tapahtuu, kun mallin valmistelu aloitetaan uudestaan.”

”Isot tavoitteet uudistuksen taustalla ovat kuitenkin pysyneet samoina: hoitoketjut on saatava kuntoon, perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito tuotava lähemmäksi toisiaan sekä terveys- ja sosiaalipalvelut integroitava. Lisäksi jo tehty työ on pohjana nykyiselle valmistelulle. Paljon on vielä avoinna, nyt sovitut linjat mahtuvat yhdelle paperiarkille”, Toivakka muistuttaa.

”Eli siis kolme muutosta, jotka nostaisin tärkeiksi: poliittinen kulttuuri, palveluiden järjestäjä ja mallin valmistelu”, Toivakka kertaa.

”Sote-uudistusta on alun perinkin lähdetty tekemään, koska palvelut halutaan tuottaa paremmin. Paremmin tarkoittaa sitä, että peruspalveluihin, ennaltaehkäiseviin ja oikea-aikaisiin palveluihin eli terveyskeskuksiimme satsataan. Koska uudistuksen valmistelu nyt jatkuu, on tärkeää, että kunnissa ja kuntien välillä jatketaan sitä hyvää kehittämistyötä perusterveydenhuollon, sosiaalipalvelujen ja erikoissairaanhoidon raja-aitojen madaltamiseksi.”