Vappu2013

Hyvät vappua juhlivat ystävät!

Tervetuloa perinteiseen Porvarivappujuhlaan Kirkkopuistoon! Tänään juhlimme valoa ja uutta kasvua tuovaa kevättä. Valo ja aurinko antavat tästä eteenpäin virtaa arkeemme ja sitä me kaikki pitkän talven jälkeen tarvitsemme.

Vappu on kansainvälinen juhlapäivä sekä ennen kaikkea suomalaisen työn päivä.  Meille kokoomuslaisille on tärkeää, että vappuna puhutaan työstä ja koulutuksesta. Tämän päivän Suomi on rakennettu kovalla, työllä, osaamisella ja välittämisellä. Jatkossakin meidän hyvinvointimme turvaa vahva usko työhön, koulutukseen ja huolenpitoon. Maailman osaavin kansa on hyvä lähtökohta hyvinvointimme rakentamiselle.

Hyvä juhlayleisö,

On aikoja jolloin on tehtävä suuria päätöksiä.. Laajasta hallituspohjasta huolimatta Jyrki Kataisen johtama hallitus on kaksivuotisen kautensa aikana löytänyt keskeisissä asioissa yhteisen sävelen ja tehnyt Suomen kannalta välttämättömiä päätöksiä.

Nyt elämme merkittävien muutosten ja haasteellisten talousnäkymien aikaa. Euroalueen tilanne on edelleen epävakaa. Kriisi ratkeaa, mutta hitaasti.  Suomessa perinteisesti menestyneet teollisuuden alat käyvät läpi rakennemuutosta. Tarvitsemme kipeästi uutta työtä, kasvua ja kilpailukykyä. Kehysriihessä tehdyt veroratkaisut vauhdittavat vientiä ja kannustavat yrittäjyyteen ja luomaan työpaikkoja. Samaan aikaan valtiontaloutta on jo päätetty sopeuttaa 5.2 miljardin euron suuruisin päätöksin ja velkaantuminen taittuu.

Kun työtä luodaan ja taloutta hoidetaan vastuullisesti, voidaan panostaa myös hyvinvointiin. Nuorten yhteiskuntatakuu toteutuu, vanhuspalvelulaki on ensimmäinen laatuaan Euroopassa, osatyökykyisten työllistymistä helpotetaan, työn ja perheen yhteensovittamista edistetään. Hallituksen sosiaalipoliittiset päätökset ovat merkittäviä ja ne ansaitsevat kiitoksen.

Edellä luetellut teot ovat yllättyneet monet suomalaiset, sillä hallituksen työtä on varjostanut epäonnistumisen odottava ilmapiiri. On kyllä myönnettävä, että riitoja päätöksiä valmistellessa olisi voinut olla vähemmän ja rakentavaa keskustelua enemmän. Lopputulos kuitenkin ratkaisee ja ansaittua huomiota olisi annettava enemmän sille tosiasialle että vaikeassa tilanteessa on tehty merkittäviä päätöksiä ja luotu valoa tulevaan.

Isojen kokonaisuuksien ratkaiseminen on aina vaikeaa. Tätä kuvastaa kunta- ja soteuudistus, jota on osittain aloitettu tekemään jo 1960-luvulla ja kahdeksan vuotta sitten keskusta ollessaan hallituksessa käynnisti työn tosissaan Paras-hankkeen myötä. Valmista ei tuolloin vielä tullut ja tämä kuvaa sitä, miten vaikeasta uudistuksesta on kyse. Nyt uudistusta on vietävä tarmolla eteenpäin, sillä kokoomukselle on tärkeää, että kunnissamme terveyspalvelut, neuvolat, kouluterveydenhuolto ja vanhuspalvelut säilyvät laadukkaina ja lähellä. Nykymalli on tullut tiensä päähän, sillä kunnissa loppuvat rahat.

Selvää on, että maailma ei tälläkään hallituskaudella tule valmiiksi, mutta otamme suuria, turvallisia askelia kohti tulevaa hyvinvointia.

Tarvitsemme uudistumista ja päätöksiä nyt ja jatkossa Päätöksiä ei pidä jättää tekemättä kritiikin pelossa. Vastuuta kannetaan vaikeinakin aikoina. Silloin kun isänmaan etu sitä vaatii. Tämä on meille kokoomuslaisille itsestään selvä periaate.

Hyvät naiset ja miehet,

minulle työnteko on aina ollut paitsi keino ansaita rahaa myös hyvinvoinnin lähde. Aloitin työnteon 14-vuotiaana, jonka jälkeen sain olla töissä kesäisin ja koulujen loma-aikaan. Olin kaupanmyyjänä, kioskimyyjänä, siivoojana, torimyyjänä, tarjoilijana, puhelinvaihteen hoitajana ja olen ylpeä joka ikisestä työtodistuksestani. Vanhempien työkavereiden opit ovat edelleen mielessäni. Jokainen työkokemus on ollut tärkeä ja kasvattanut minua siihen, mitä nyt olen. Kaikenlainen työ, opintojenkin aikana kartuttaa arvokasta kokemusta.

Työ on niin tärkeä osa elämäämme, että mahdollisimman monen pitää päästä sinne mukaan.  Tällä hetkellä työhön haluavat ja työpaikat eivät kohtaa toisiaan. Meillä on aivan liian suuri joukko työttömiä, jotka mielellään tekisivät työtä, samaan aikaan meillä on iso määrä työpaikkoja, joihin kaivataan tekijöitä. Kysynnän ja tarjonnan välillä on kuilu.

Työnteon kannattavuuden lisäksi tarvitsemme erilaisia mahdollisuuksia tehdä työtä. Meillä Suomessa esimerkiksi nuorten, pienten lasten äitien ja yli 55-vuotiaiden työllisyys on selvästi alhaisempi kuin muualla Pohjoismaissa. Yhtenä syynä tähän on se, että suhtaudumme työhön kovin mustavalkoisesti. Työelämän vaihtoehdot ovat lukkiutuneet joko-tai asetelmaan: olet joko työttömänä tai kokopäivätöissä. Joko kotona lasten kanssa tai kokopäivätyössä.  Joko työkyvytön tai kokopäivätyössä.  Joko eläkkeellä tai kokopäivätöissä.

Moni suomalainen olisi valmis tekemään osa-aikatyötä, jos siihen vain tarjoutuisi mahdollisuus. Tässä tarvitaan myös asenteiden muuttumista. On myös aivan käsittämätöntä, että Suomessa ikä estää työkokemusta omaavien ihmisten työllistymisen. Kyse on pitkälti asenteista ja yhteiskunnassamme riittääkin rutkasti töitä ikärasismin nujertamiseksi.

Työ on mielekästä kun sitä saa tehdä oman elämäntilanteensa mukaan ja saa vaikuttaa työn sisältöön. On väärin, että meillä on työhaluisia ihmisiä ja tekemätöntä työtä, mutta olemme luoneet järjestelmän, että nämä kaksi eivät kohtaa. Tällainen järjestelmä on purettava, työn järjestämisestä pitää voida sopia nykyistä joustavammin.

Nyt on oikea hetki kysyä, olemmeko valmiita tekemään päätöksiä, joilla työtä saadaan nykyistä enemmän ja yhä useampi pääsee mukaan työelämään. Kokoomuksen vastaus on Kyllä!

Hyvä juhlayleisö!

Tuoreen taloudellisen tiedotustoimiston julkaisun mukaan nuorilla näyttää olevan asenteet ja arvot työhön kohdallaan. He ymmärtävät, että työ luo aineellisen elämän perustan. Nyt onkin äärettömän tärkeää, että työelämässä katsotaan tulevaisuuteen ja kannetaan nuorista vastuuta. Juuri ensimmäiset työkokemukset ovat tärkeitä, niissä syntyy kuva tulevista mahdollisuuksista. Yhtä tärkeää on se, että nuoret ottavat vastaan kaikenlaista työtä. Kolmea tytärtäni olen aina kannustanut ottamaan vastaan tarjolla työtä, nenää nyrpistelemättä. Hyvä asenne työntekoa ja työkavereita kohtaan palkitaan aina. Kiitos tulee ennemmin tai myöhemmin.

Jokaisella nuorella pitää olla paikka, minne mennä aamuisin. Jyrki Kataisen hallitus on toteuttaa yhteiskuntatakuun, jossa jokaiselle alle 25-vuotiaalle  ja jokaiselle vastavalmistuneelle 30-vuotialle taataan työ-, koulutus-, oppisopimus-, työpaja- tai kuntoutuspaikka. Kehysriihen päätöksillä nuorisotakuun toteutumista vauhditetaan edelleen.  Oppisopimuskoulutuksessa pystytään jatkossa yhdistämään joustavammin työ- ja opiskelu.

Koulutus ja sivistys valmistavat nuorta koti työelämää. Koulutuksen tulee taata yksilöllisen, laadukkaan ja ihmiskeskeisen oppimisen läpi elämän. Vanhanaikainen pänttääminen ja mahdollisimman paljon tiedon sisäistäminen ei enää takaa sivistystä – on tuettava aktiivista ja luovaa oppimista.

Hyvät vapunjuhlijat,

Nuorten syrjäytymisen ehkäisyssä on erityisen tärkeää etsiä ne nuoret, jotka putoavat tarjolla olevista eri mahdollisuuksista pois. Osa nuorista tarvitsee vahvaa tukea ja kuntoutusta, että pääsee sängystä ylös ja kotiovestaan ulos. Oikeaan aikaan annettu oikeanlainen tuki luo itsevarmuutta ja auttaa löytämään itselle sopivan polun.

Nuorisotakuu on suuri askel nuorten syrjäytymiskehityksen pysäyttämiseksi. Paljon on jo tehty, mutta lupaus on suuri ja työtä nuorten puolesta on määrätietoisesti jatkettava. Opintojen nivelvaiheeseen liittyy suurin riski pudota yhteiskunnan turvaverkon ulkopuolelle. Nuoret eivät itse tunne omia oikeuksiaan eivätkä osaa kysyä niitä. Suurin osa nuorista löytää toki tiensä urapolullaan eteenpäin itse ja läheistensä tukemana, mutta niistä, jotka apua tarvitsisivat, meillä ei ole täsmällistä tietoa.

Nuorisotakuun toteutuminen vaatii ehdottomasti tiiviimpää yhteistyötä ja vastuunkantoa eri viranomaisten välillä. Oppilaitokset, armeija, opiskelijaterveydenhuolto, päihde- ja mielenterveyspalvelut on saatava saman pöydän ääreen tukemaan nuoria yhteistyössä.

Hollannissa on ollut käytössä järjestelmä, jolla on poistettu tiedonkulun esteitä viranomaisten välillä. Tulokset ovat olleet hyviä. Sieppari-järjestelmän avulla syrjäytymisvaarassa olevat nuoret on voitu tunnistaa aikaisemmin, kun eri viranomaiset keräävät tietoja nuoren vaikeuksista samaan rekisteriin. Hollannissa vain 1 % nuorten vanhemmista on vastustanut avoimempaa tiedonsiirtoa.

Hieno uutinen mikkeliläisille perheille ja nuorille on se, että Mikkeli on päässyt mukaan valtakunnalliseen Sitran rahoittamaan kokeiluun, jossa vastaavaa mallia kokeillaan Suomessa. Kokeilu alkaa elokuussa ja kestää puolitoista vuotta. Tavoitteena on hakea kokemuksia ja luoda mallista valtakunnallinen tuki nuorelle. Tämän mallin kiistaton etu on se, että nuoria ei lähdetä hakemaan nuorisotakuun piiriin vasta, kun he ovat pudonneet turvaverkkojen ulkopuolelle vaan syrjäytymisuhka voidaan tunnistaa ja tukea antaa nykyistä aiemmin.

Hyvät naiset ja miehet,

Viime aikoina on julkisessa keskustelussa ollut ajoittain vallalla kielteinen ilmapiiri. Välillä tuntuu, että mikään ei riitä ja että hyvä uutinen syntyy siitä, kun joku mokaa tai tekee virheen. Jos tämä negatiivisuus ottaa vallan, on vaarana että kehittäminen pysähtyy.  Nyt elämme kuitenkin niin haastavia aikoja, että päätöksiä on tehtävä. Jyrki Kataisen johtama hallitus on tehnyt isoja Suomen tulevaisuuteen ja hyvinvointiin vaikuttavia päätöksiä.

Taloudellisesti haastavat ajat eivät saa lamaannuttaa päätöksentekoa ja synnyttää riidan ilmapiiriä. Vaikeat ajat ovat aina tilapäisiä ja ne eivät saa estää vastuunkantoa. Monessa kunnassakin on syntynyt luottamuspulaa ja erimielisyyksiä, jopa puolueiden sisällä.  Kun joudutaan tekemään vaikeita talouden sopeutuspäätöksiä, ei aina pystytä ottamaan toivottuja  kehittämisaskeleita. Riitelyyn ei kuntien päätöksenteossa ole vara! Kaikki luottamushenkilöiden ja virkamiesten energia ja aika on käytettävä kuntalaisten parhaaksi.

Nyt on kuitenkin erinomainen ajankohta keskustelua siitä miten haluamme kaupunkiamme jatkossa kehittää. Uusi Mikkeli sisältää valtavasti mahdollisuuksia, Satamalahti, Saimaa, uudet liitosalueet tarjoavat paljon mahdollisuuksia. Laaja kansalaiskeskustelun ja hyvien suunnitelmien aika on nyt, kun rahat eivät liikaa taskuissa polttele kunnissakaan. Mallia on hyvä ottaa yhteiskunnallista osallisuutta lisäävistä kansalaisaloitekeskusteluista.

Maakunnalliseen keskusteluun toivon nyt ja jatkossa enemmän valoa ja toivoa. Etelä-Savo ei ole ansainnut sitä uhkakuvien lietsomista, mitä meille välillä syötetään. Minusta silloin kun eletään meistä riippumattomista syistä, taloudellisesti vaikeita aikoja, on kyettävä luomaan uskoa tulevaisuuteen ja rakentaa hyviä suhteita niin maakunnan sisällä kuin ulospäinkin.  Jatkuva uhkakuvien lietsominen vie maakunnalta valon ja innon luovuuteen, kehittämiseen ja yhteistyöhön. Yhdyn sydämestäni pääministerimme sanoihin, ” Suomessa on nyt liikaa riitelyä, tarvitsemme henkiset ilmastonmuutostalkoot ”!  Sillä: Kauniit asiat tapahtuvat kun otat etäisyyttä negatiivisuuteen.

Toivon kaikille Vappujuhlijoille ja mikkeliläisille Oikein hauskaa Vappua ja aurinkoista kevättä!"