Ääneseudun kokoomusnaiset

Arvoisa juhlaväki,

Hyvät kokoomusnaiset

Kiitos kutsusta ja kunniasta saapua puhumaan yhdistyksenne 50-vuotisjuhlaan. Me kokoomusnaiset olemme tärkeä osa suurta kokoomusperhettä, maan suurinta eduskunta- ja kuntapuoluetta sekä presidenttipuoluetta. Vastuullista, jalat tukevasti maassa pitävää politiikkaa osataan arvostaa. Tuntuu hyvältä olla osa tätä joukkoa ja edistää meille kaikille tärkeitä arvoja.

Perustamisestaan vuonna 1919 lähtien kokoomusnaiset ovat tehneet tarmokkaasti töitä hyvinvoinnin ja tasa-arvokysymysten edistämiseksi suomalaisessa yhteiskunnassa. Moniin epäkohtiin on puututtu ja ansiokkaasti uudistuksia ajettu.

Me naiset emme kuitenkaan pysty ratkaisemaan hyvinvointiin ja tasa-arvoon liittyviä epäkohtia yksin vaan tarvitsemme miesten apua. Aivan samalla tavalla kuin miehet tarvitsevat meidän naisten apua erityisesti heitä koskettavissa asioissa. Tasa-arvoa ei saavuteta sukupuolten välisellä taistelulla vaan toinen toistamme tukien kummankin kannalta tasa-arvoisemman yhteiskunnan ja maailman luomiseksi.

Nykyinen naisten asema on historiansa tulos – ei saavutettu etu. Siksi yhä edelleen tarvitsemme naisia ja miehiä rinnakkain rakentamaan tasa-arvoista suomalaista yhteiskuntaa, sillä tasavertaisuus naisten ja miesten kesken on erityisen suomalainen tapa elää.

Merkittävinä esimerkkeinä voidaan mainita muutokset avioliittolainsäädännössämme sekä naisten ansaitsema äänioikeus ja maailman ensimmäisten naiskansanedustajien valinta viime vuosisadan alun Suomessa. Tuohon aikaan radikaalina koettu uudistus syntyi naisten ja miesten yhteistoiminnan tuloksena. Toiminta yhdessä yli sukupuolirajojen on tarkoituksenmukaisin ja toimivin tapa edistää yhteiskunnallista tasa-arvoa ja eheyttä.

Sukupuolten välisen tasa-arvon toteutuminen vaatii kuitenkin jatkuvaa aktiivista työtä. Maailma muuttuu ja tuo tullessaan yhä uusia kysymyksiä ja haasteita, jotka syystä tai toisesta sukupuolittuvat. Naisten osalta työelämän tasa-arvo ei toteudu vieläkään, palkkakehitys on miehiä heikompi, vanhempainvapaat ja vanhemmuuden kustannukset jakaantuvat epätasa-arvoisesti. Toisaalta esimerkiksi syrjäytyminen koskettaa Suomessa ennen muuta poikia ja miehiä.

Tasa-arvotyö onkin ikään kuin horisontti: taakse katsoessa saamme olla kiitollisia aiempien sukupolvien työstä. Kun katsomme eteenpäin uusia haasteita ja tavoitteita ilmestyy koko ajan. Haluamme elää maailmassa jossa naisilla ja miehillä on yhdenvertaiset mahdollisuudet elää, tehdä työtä, yrittää, hoivata ja edetä urallaan ilman, että sukupuoli on este tai etu elämässä.

Hyvä juhlaväki,

Viimeaikoina on käyty paljon keskustelua työelämäkysymyksistä sekä työn ja perheen yhteensovittamisesta. Erityisesti nuorten naisten pätkätöiden suuri määrä ja työllisyysasteen alhaisuus ovat ongelmallisia sekä talouden että tasa-arvon näkökulmasta.

Hallituksen puoliväliriihessä päätökset työn ja perhe-elämän yhteensovittamiseksi sekä työelämän tasa-arvon edistämiseksi mm. päivähoitomaksujen porrastuksella ja joustavalla hoitorahan käyttöönotolla ovat suunta oikeaan. Molemmilla lisätään perheiden valinnanvapautta sekä tasoitellaan työn ja arjen saumakohtia. Meillä Suomessa on ollut liikaa ”joko töissä tai kotona” –ajattelua. Työtätekevällä tulee olla oikeus nauttia vanhemmuudesta ja lapsella perheestään. Oikeus päätöksiin tulee olla perheillä – he tietävät ja ymmärtävät oman tilanteensa ja osaavat tehdä oikeita päätöksiä.

Länsinaapurimme on tässäkin asiassa meitä edellä. Ruotsista onkin hyvä ammentaa esimerkkejä ja kokemuksia toimivasta perhevapaajärjestelmästä.

Työelämää ja yhteiskuntaa on kehittävä suuntaan, joka huomio jokaisen työntekijän ikään, sukupuoleen, etniseen taustaan tai työkykyyn katsomatta.

Hyvät kokoomuslaiset sisaret,

Yhteiskuntamme rakenteet muuttuvat haastaen hyvinvointiamme ja elintasoamme. Työikäisten ja työpaikkojen määrä vähenee hyvinvointipalveluiden tarpeen kasvaessa. Yhtälö on kestämätön ja jotakin on tehtävä.

Hallituksen puoliväli-istunnossa pohdittiin edellytyksiä korkeammalle työllisyydelle ja uusien työpaikkojen syntymiselle, vahvemmalle talouskasvulle sekä tasapainoiselle julkiselle taloudelle.

Ratkaisu löytyy korkeasta työllisyysasteesta, kilpailukyvystä, korkeasta osaamisesta, tasa-arvoisista mahdollisuuksista sekä oikeudenmukaisuuteen ja jokaisen osallisuuteen perustuvasta hyvinvointimallista. Tehdyn työn määrää on kyettävä lisäämään, työhyvinvointia edistämään ja työuria pidentämään, niin alusta, keskeltä kuin lopustakin. Sen lisäksi, että haetaan ratkaisuja työvuosien lisäämiseksi niin työurien alussa kuin lopussakin, on erityisesti mietittävä miten kaikki halukkaat työkykyiset, myös osatyökykyiset pääsevät mukaan ja pysyvät mukana työelämässä.

Jos nuoret naiset eivät ole tasavertaisia työelämässä, eivät sitä myöskään ole ikääntyvät naiset. Jostain syystä jo osa hiukan yli 50-vuotiaista naisista kokee työpaikallaan ikäsyrjintää. Kysynkin, onko naisilla joku erityinen parasta ennen -päiväys, jota miehillä ei ole? Tämä on todella kummallista, kun elinikä lääketieteen kehittyessä koko ajan pitenee, niin käytännössä sopiva ikä naiselle tehdä työtä on n. 20 vuotta, kun keskiarvo elinikä pian on 90 vuotta. Pääministeri Katainen on huolestuneena puuttunut asiaan, toteamalla "ikäsyrjintä on henkistä heikkoutta".

Suomi on saatava takaisin kasvu-uralle. Maaliskuun lopun kehysriihessä tarvitaan suuria päätöksiä, joilla vahvistetaan talouden kasvupotentiaalia, pidennetään työuria, parannetaan yritystoiminnan ja yrittäjyyden sekä työllistämisen edellytyksiä.

Suomen on arvioitu tarvitsevan 200 000 yksityisen sektorin työpaikkaa julkisten palveluiden kestävän rahoituksen turvaamiseksi. Julkinen vallan tehtävä onkin luoda yritystoiminnalle ja kilpailulle niin suotuisat olosuhteet, että yritysten on mahdotonta olla kehittämättä yritystoimintaa ja luomatta uusia työpaikkoja. Tämä tarkoittaa myös työn ja perhe-elämän entistä parempaa ja joustavampaa yhteensovittamista.

Hyvät Äänesseudun Kokoomusnaiset ja vaikuttajat,

Avaimet muutokseen ovat meidän käsissämme. Sisäpiiriläisten hyvä veli –toiminta vaikeuttaa niin miesten kuin naistenkin tasa-arvoisten mahdollisuuksien toteutumista. Mikään ei muutu, ellemme nouse rohkeasti muuttamaan, uudistamaan ja osoittamaan niitä epäkohtia, jotka ovat yhtäläisten mahdollisuuksiemme esteenä. Yhdessä me voimme ja rohkenemme nousta ja loistaa toivona kaikille naisille, kaikille miehille, vanhemmille sukupolville ja toivona uusille sukupolville oikeudenmukaisemman ja tasa-arvoisemman maailman puolesta.

Perinteikäs kokoomusyhdistyksenne on tehnyt arvokasta työtä yhteisten arvojemme ja aatteemme edistämiseksi. Kokoomusnaisten puolesta minulla on ilo ja kunnia onnitella 50-vuotista yhdistystänne ansiokkaasta työstä ja toivottaa menestystä tulevaan. Työ tasa-arvon, oikeudenmukaisuuden ja vastuullisuuden sekä sivistyksen, kannustavuuden ja välittämiseen edistämiseksi jatkuu!

Äärimmäisen antoisaa vuosijuhlaa teille kaikille.