Vastuuta lapsista ja nuorista

VASTUUTA LAPSISTA JA NUORISTA

Laadukas koulutus on varmasti yksi yhteiskuntamme menestyksen tärkeimmistä kivijaloista. Kaikilla lapsilla tulee olla oikeus laadukkaaseen perusopetukseen. Voimme aidosti olla ylpeitä koulutusjärjestelmästämme, jonka huippuluokkaa olevat oppimistulokset kiinnostavat ympäri maailmaa.

Peruskoulussa lapset oppivat elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja turvallisessa ympäristössä; lukemaan, kirjoittamaan, laskemaan, tulemaan toimeen muiden kanssa ja ymmärtämään ympäröivää maailmaa. Samalla perusopetus edistää tasa-arvoa ja sivistystä ja kehittää lapsen oppimisedellytyksiä. Peruskoulussa luodaan perusta toimivalle yhteiskunnalle. Siksi on tärkeää, että opetuksen laatua seurataan ja parannetaan vastaamaan nykyaikaa.

Hallituksen tavoitteena on nostaa Suomi maailman osaavimmaksi kansaksi vuoteen 2020 mennessä. Budjettiriihessä päätettiin panostaa siihen, että laadukkaan opetuksen lisäksi kouluissa myös viihdytään ja voidaan paremmin. 

Peruskouluopetusta parannetaan lisäämällä viikkotuntien määrä ja painottamalla liikunta-, taito- ja taideaineiden osuutta opetuksessa. Näiden aineiden on tutkitusti osoitettu edistävän oppimista myös ns. lukuaineissa.  Kouluviihtyisyyttä sen sijaan parannetaan luokkakokoja pienentämällä ja iltapäiväkerhotoimintaatukemalla. Myös koulujen korjauksiin ja oppilaitosten perustamiseen kohdennetaan lisää resursseja. Viihtyisässä koulussa nuoret pääsevät nauttimaan laadukkaasta henkilökohtaisemmasta opetuksesta ja kehittämään omia vahvuuksiaan. 

Panostukset kouluviihtyvyyteen ja lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksiin ovat erinomaista syrjäytymisen vastaista työtä. Myös ensi vuonna käynnistyvällä nuorten yhteiskuntatakuulla huolehditaan siitä, ettei kukaan jäisi yksin.

Tavoitteen toteuttamiseksi nuorille on tarjottava monipuolisia mahdollisuuksia opiskella ja työllistyä. Koulunpenkki ei ole kaikille sopiva paikka oppimiseen – sen sijaan moni oppii tehokkaammin ja mieluummin itse tekemällä. Oppisopimuskoulutuksessa ja työpajatoiminnassa nuoret pääsevät käytännössä perehtymään työntekoon ja saavat arvokasta kokemusta työstä ja työelämästä.  On tärkeää, että myös yksityinen sektori pääsee kantamaan vastuuta nuorista – yrittäjien halu auttaa on todellinen, mutta mahdollisuudet rajalliset. Hallitus aloittaakin kokeilun, jolla parannetaan myös pienempien yritysten mahdollisuuksia palkata nuoria oppisopimuskoulutukseen. Mitä useampi yksilö löytää tiensä koulutuksen ja toiminnan piiriin, sitä useammalla on mahdollisuus löytää oma tie myös eteenpäin.

Hyvinvointia ja koko yhteiskunnan menestyksen perustaa vahvistetaan välittämällä nuorista sukupolvistamme. Maailma muuttuu nopeasti.  Maailman tasa-arvoisimmankin koulutusjärjestelmän on kehityttävä, jotta lapsillamme ja nuorillamme on tasa-arvoiset mahdollisuudet elämässä menestymiseen