Tuomioja laukoo

Toivakka: Tuomiojan spekulaatiot vahingollisia

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Lenita Toivakka pitää haitallisina ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd.) lausuntoja, joiden mukaan Suomi valmistautuisi euroalueen hajoamiseen.

- Tilanne euroalueella, niin kriisimaissa kuin markkinoillakin, on erittäin herkkä. Kansainvälisen median reaktiot osoittavat, että Tuomiojan lausunto on aiheuttanut vääriä tulkintoja Suomen linjasta, Toivakka sanoo.

Esimerkiksi saksalainen Der Spiegel -lehti kirjoittaa, että Tuomiojan lausunnot "eivät ainakaan edistä kriisin purkautumista" ja "varmasti aiheuttavat levottomuutta eurokriisiä hoitavien keskuudessa".

Suuri espanjalainen päivälehti El Mundo otsikoi, että "Suomi painostaa Eurooppaa valmistautumaan euron mahdolliseen hajoamiseen".

Toivakka peräänkuuluttaa asiallista keskustelua talous- ja rahaliiton tulevaisuudesta. Näkyvän ministerin julkinen spekulointi euroalueen hajoamisella on Toivakan mukaan kuitenkin haitallista.

- Lausunnoista on tehty johtopäätöksiä, jotka vaikeuttavat kriisin ratkaisemista ja vaikeuttavat Suomen tavoitteiden ymmärtämistä kumppanimaissamme. Esimerkiksi Espanjan lainaohjelman tavoitteena on painaa Espanjan lainakorkoja kestävälle tasolle. Varomattomat lausunnot ja väärintulkinnat voivat johtaa vastakkaiseen lopputulokseen. Se ei ole suomalaisten veronmaksajien etu, Toivakka harmittelee.

- Suomi on täysin sitoutunut euroalueeseen ja sen vahvistamiseen. Olisi tärkeää, että euroalueen kriisinhallinnasta Suomessa vastaava valtiovarainministeri Jutta Urpilainen selventäisi Suomen linjan, jotta euroaluetta vahingoittavat väärintulkinnat eivät jää elämään ja aiheutuneet vahingot kyetään minimoimaan, Toivakka toteaa.