Pikavipit eduskunnassa

Pikavippialoitteet eduskuntakäsittelyssä tiistaina 6.3.2012

Kansanedustaja Sampsa Katajan ja Lenita Toivakan lakialoitteet pikavippien rajoittamiseksi tulevat eduskunnan lähetekeskusteluun tiistaina 6.3. pidettävässä täysistunnossa.

Katajan lakialoitteen tarkoituksena on kieltää kuluttajalle myönnetyt pikaluotot kokonaan. Kielto koskisi ilman vakuuksia myönnettäviä alle kuuden kuukauden pituisia kulutusluottoja.  Kiellettävien luottojen pääoma olisi enintään tuhat euroa. Aloitteen on allekirjoittanut 126 kansanedustajaa kaikista eduskuntaryhmistä.

Toivakan aloitteella halutaan lisätä kuluttajan suojelua ylivelkaantumiselta, rajoittaa luottojen kohtuuttomia korkoja ja kuluja sekä poistaa pikaluottotoiminnan räikeitä epäkohtia.  Aloitteen on allekirjoittanut 135 kansanedustajaa kaikista eduskuntaryhmistä. Pikaluottoja myönnetään yli miljoona kappaletta vuodessa ja niiden määrä on kasvussa. Käräjäoikeuksien käsittelemistä velkomiskanteista jopa puolet johtuu pikavipeistä.

Luotonantajan vastuullisuutta on yritetty lisätä lainsäädäntöteitse myös aiemmin. Pikaluottoihin liittyvät ongelmat kuitenkin lisääntyvät yhä.

Lisätietoja:

kansanedustaja Sampsa Kataja

050–512 2571

kansanedustaja Lenita Toivakka

050 512 2928