Suomi tarvitsee uutta yrittäjyyttä

Yrittäjyys on suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan perusta ja yritystoiminnan lisääminen sen elinehto. Tulevina vuosina työntekijöiden, siis myös yrittäjien määrä tulee merkittävästi vähenemään eläköitymisen myötä. Tarvitsemme lisää vastuunkantajia tekemään arvokasta työtä hyvinvoinnin säilyttämisen eteen. Tulevaisuutemme rakennetaan ja turvataan yrityksissä syntyvän talouskasvun kautta.

Suuri huoleni onkin, mistä uudet yrittäjät kasvua ja työpaikkoja luomaan sekä palveluja turvaamaan. Kannusteita ja palkkiota riskinotosta tarvitaan edelleen, jotta yrittäjäksi ryhtyminen on todellinen vaihtoehto palkkatyölle. Yhteisöveron alentaminen onkin oikeansuuntainen toimi.

Vaikka paljon työtä  yrittäjyyden edistämiseksi on tehty, riittää meillä päättäjillä työtä edelleen. Yrittäjyyteen liittyvää riskitasoa on madallettava, jotta yrittäjäksi ryhtyminen olisi yhä useammalle houkutteleva vaihtoehto. Yrittäjän sosiaaliturvaa on kehitettävä edelleen vastaamaan palkansaajan sosiaaliturvan tasoa. Muun muassa työttömyysturvan saamisen edellytyksiä on parannettava. 

Yrittäjien toimintaedellytyksiä ja työllistämistä tulisi helpottaa jakamalla vanhemmuuden kustannukset tasaisemmin yhteiskunnassa sekä edistämällä työn ja perheen yhteensovittamista. Samalla edistetään nuorten naisten työllistymismahdollisuuksia ja pidennetään työuria.

Olen tehnyt pisimmän työurani yrittäjänä kaupan alalla. Yhdessä mieheni Jukan kanssa toimimme kauppiasyrittäjinä K-ryhmässä. Työllistimme parhaimmillaan yli 100 eri-ikäistä eteläsavolaista.

Yrittäminen on vastuunkantoa. Tuntui hyvältä luoda työpaikkoja ja työllistää ihmisiä. Tuntui hyvältä nähdä työstään innostuneita ihmisiä, jota oli itse rekrytoinut ja kouluttanut. Tuntui myös hyvältä toteuttaa ideoitaan ja olla arjessakin luova. Tuntui hyvältä tuottaa palveluita ja myydä tuotteita, joita asiakkaat arvostivat. 

Oli hienoa edistää vastuullista markkinataloutta ja kantaa vastuuta ympäristöstä. Palkittuna ympäristökauppana toimimme alalla edelläkävijöinä. Yrityksemme toimintaa ohjasivat arvot, joita pidän tärkeinä yritystoiminnassa edelleen: tyytyväiset asiakkaat, osaava ja hyvinvoiva henkilökunta, vastuu ympäristöstä ja yhteiskunnasta sekä kannattava liiketoiminta.

Toimin yrittäjänä elämänvaiheessa, jossa tyttäreni kasvoivat leikki-ikäisistä teinitytöiksi. Perheen arjen ja yrittäjyyden yhteensovittaminen oli haasteellista. Mummien ja ystävien apua tarvittiin usein. Yrittäjäpariskunnan työpäivät venyivät pitkiksi. Kaupan alan kova kilpailu söi voimia ja toi paineita kotiin. Aina ei jaksanut olla läsnäoleva äiti. 

Liikunta ja perheen yhteiset lomat auttoivat jaksamaan ja innostumaan arjesta aina uudelleen. Yrittäjän onkin pidettävä erityisen hyvää huolta itsestään. Jos ei jaksa huolehtia  itsestään, ei jaksa muistakaan ja kaikki kärsivät. Yrittäjä onkin vastuussa paitsi itselleen ja läheisilleen, myös henkilökunnalleen, että on iskussa; osaava ja vastuullinen. 

Pohjimmiltaan yrittäjyys on ihmisten ideoiden sisukasta toteuttamista – yrittäjyys on suomalaisia tekoja, joilla vahvistamme omaa identiteettiä, omaa brändiä. Yrittäjyys on elämäntapa. Ihmisiä on kannustettava toteuttamaan itseään ja tekemään parhaansa – uskomaan ideaansa, perustamaan yrityksen, työllistämään, menestymään ja vetämään muitakin mukaan menestymään. Näin luomme yhteistä hyvinvointiamme ja rakennamme Suomea.

Tärkeintä on olla pelkäämättä riskinottoa – yrittämättä jättäminen on suurempi epäonnistuminen.