Ero kaupunginhallituksesta

Ero kaupunginhallituksesta

Uusi haastava valtuustokausi pyörähtää pian käyntiin. Myös eduskuntatyöni käynnistyy täysillä näinä päivinä. Tällä kaudella työtä tulee olemaan paljon sekä Mikkelin kaupungin valtuutetuilla kuin myös meillä kansanedustajilla.

Sitten viime eduskuntakauden vastuuni ovat lisääntyneet, myös edessä oleva istuntokausi on täynnä haasteita.

Jatkan eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtajana, olen myös ryhmämme valiokuntavastaavana Sosiaali-  ja terveysvaliokunnassa. Suuri Valiokunta työllistää poikkeuksellisen paljon Euroopan talouskriisin jatkuessa. Myös uusia haasteita saattaa syksyn mittaan olla tulossa.

Tällä kaudella olen myös vaalipiirimme ainoa kokoomuslainen kansanedustaja. Yhteydenottoja ja tapaamispyyntöjä tulee paljon, aiempaa enemmän jopa. Kunta - soterakenteiden uudistukset lisäävät yhteydenottojen määrää maakunnan kunnista.

Edellä luetelluista syistä olen päättänyt luopua tärkeästä luottamustoimestani Mikkelin kaupunginhallituksessa. Teen sen vastentahtoisesti, mutta aikani ja energiani ei yksinkertaisesti riitä kaikkeen. Eduskuntatyö on asetettava etusijalle, koska se on nyt työtäni.

Koska paikkani kaupunginhallituksessa on naispaikka, on ryhmästämme asetuttava uuden naisen tilalleni. Tehtävä on mielenkiintoinen ja toivonkin tähän löytyvän kiinnostusta.